Liberaaliin demokratiaan uskovan on muutettava ajatteluaan arvioidessaan Venäjän toimintaa, joka ei ole muuttumassa vuosisataisista imperialistisista lähtökohdistaan. Maapinta-alaltaan maailman suurin valtio ”kokee olonsa jatkuvasti turvattomaksi” haluten laajentua ja hamuten etupiirejä. Sillä on valitettavasti tukenaan muita diktatuuriin perustuvia ”roistovaltioita” kuten Kiina, Iran ja Pohjois-Korea.
Kulutussotaa kestävä Venäjä ei piittaa kansansa kärsimyksistä tai taloudellisista tappioista. Venäjän tappiot (kaatuneet ja haavoittuneet) ovat Ukrainassa pitkälti oli miljoonan sotilaan! Kalustotappiot ovat myös suuret. Maa on sotataloudessa.
Terrorisoimalla ja tuhoamalla hyökkäyskohteensa yhteiskunnan moraalia ja infrastruktuuria Venäjä pyrkii alistamaan vastustajan. Venäjä ei myöskään piittaa kansainvälisistä humanitaarisista säännöistä, joita länsimaat noudattavat.
Venäjä käyttää lukuisia keinoja heikentääkseen kohteidensa maanpuolustustahtoa. Väärän tiedon levittäminen on yksi sellainen. Oman maan maanpuolustuskyvyn vähättely on osoitus Venäjän onnistumisesta.
Venäjän vaarallisuutta Euroopalle ei ole ymmärretty ennen kuin vasta nyt – osittain. Putinin julkinen tavoite on tuhota Ukraina itsenäisenä valtiona ja ukrainalaiset kansakuntana. Hän ei tyydy kompromissiin aselepo- tai rauhanneuvotteluissa. Onnistuessaan Putin ei tyydy Ukrainaan.
Uhka muodostuu kyvykkyydestä ja tahdosta. Tahtoa Venäjällä on, sen olemme voineet viimeistään vuodesta 2014 alkaen todeta. Venäjän aloittama sota Ukrainassa perustui lännen pelotteen epäonnistumiseen. Kykyäkin Venäjällä on, joskin ei sellaista johon Putin uskoi aloittaessaan sotatoimensa. Venäjällä rakennetaan par’aikaa pitkän ajan hyökkäyskykyä.
Ainoa keino estää sota Venäjän kanssa on valmistautua siihen. Se tarkoittaa taloudellisia ja poliittisia panostuksia kokonaismaanpuolustukseen. Taloudellisen kantokyvyn osalta länsi (Nato, EU) onkin moninkertaisesti ylivoimainen Venäjään verrattuna. Sodankäynti on tosin muutakin kuin taloutta.
Puolustusliitto Nato perustettiin patoamaan Neuvostoliiton länsimaille aiheuttamaa uhkaa vastaan vuonna 1949. Naton eurooppalaisten jäsenvaltioiden kyky on viime vuosikymmenten aikana rämettynyt erityisesti joukkotuotannon ja sotavarustuksen sekä väestönsuojelun osalta. Korjaustoimiin on Venäjän aggression johdosta ryhdytty. Yksimielisyys valtioiden kesken on tärkeää. Venäjän uhkaan vastaamiseen lännen tahdolla onkin vielä kehitettävää.
Eurooppa on laiminlyönyt puolustuksensa ehkä Suomea ja muutamaa muuta valtiota (Baltian maat, Puola) lukuun ottamatta. Suomi puolustaa itseään osana Natoa ja EU:ia.
Heikkous rohkaisee Venäjää hyökkäykseen, voima estää. Keskeinen tehtävä on toimia niin, että hyökkäyskynnys on riittävän korkea. Ukrainassa ei vuonna 2014 näin vielä ollut.
Paras ”turvatakuu” Euroopalle ja Suomellekin on antaa Ukrainalla riittävästi tukea ja mahdollisuus rakentaa sille entistä vahvemmat puolustusvoimat.
Hannu Luotola