Kovakuoriaiset edustavat luonnossamme kolmanneksi suurinta lajiryhmää yli 3700 tunnetun lajin voimin. Runsaslukuisempia ovat ainoastaan pistiäiset ja kaksisiipiset, joissa molemmissa on yli seitsemän tuhatta nimettyä lajia.
Kovakuoriaisten kokoennätys Suomen luonnossa on sarvikuonokkaalla, joka saattaa kasvaa viiden senttimetrin mittaiseksi. Sarvikuonokkaat ovat väritykseltään kiiltävän punaruskeita. Lajin nimi tulee siitä, että koiraiden etukilven reunassa on komea ylös- ja taaksepäin suuntautuva sarvi. Naarailta sarvi puuttuu.
Pienin kovakuoriaislajimme on puolestaan aikuisena alle puoli millimetriä oleva raidankääpäripsikkä. Se on myös elintavoiltaan hyvin nirso ja erikoistunut: kovakuoriainen asustaa nimensä mukaisesti pajupuihin kuuluvan raidan kääpien pilleissä.
Osa kovakuoriaislajeista onkin erikoistunut tarkkaan jonkin tietyn sienen tai kasvin kumppanilajiksi. Toiset tarvitsevat lahopuuta, osa lisääntyy vain tulen polttamissa ja hiiltyneissä puissa. Pieni osa kovakuoriaisista elää koko elämänsä tai jonkin kehitysvaiheensa makeassa tai murtovedessä.
Monien lajien toukkavaihe kestää useamman vuoden. Toukat käyttävät ravinnokseen lajista riippuen eri kasvinosia, sienirihmastoa, lantaa tai vaikkapa muiden eläinten raatoja. Jotkin lajeista voivat kehittyä toisten eläinten kehossa loisina. Toukat voivat olla myös aktiivisesti saalistavia petoja.
Kasveja tai puuainesta syövät kovakuoriaislajit saattavat runsastuessaan aiheuttaa viljelykasveille ja metsille mittaviakin tuhoja. Toisaalta moni laji toimii tärkeänä pölyttäjänä ja petokuoriaiset hillitsevät muiden hyönteisten lisääntymistä.
Suuri osa kovakuoriaislajeista talvehtii aikuisena, osa toukkana tai kotelovaiheessa. Päivien lyheneminen toimii merkkinä vetäytyä sopivaan talvehtimispaikkaan ja valmistautua diapaussiksi kutsuttuun lepotilaan. Sen aikana kudoksista poistuu vettä ja keho tuottaa pakkaselta suojaavia yhdisteitä kuten glyserolia. Diapaussi ei ole vain keino selviytyä talvesta, vaan se toimii myös välttämättömänä kehitysvaiheena pohjoisen oloihin sopeutuneille lajeille.
Luonnossa vallitsee enimmäkseen tasapaino siten, että mikään laji ei normaalisti lisäänny ylenpalttisesti. Niinpä idänlehtikuoriaistenkin hyvän kesän massaesiintymiset tuskin toistuvat ensi kesänä. Talvehtivista aikuisista kaikki eivät selviä, ja lepät puolestaan ovat hioneet kemialliset puolustuskeinonsa ärhäkämpään terään.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala