
– Ostimme tämän talon 19 vuotta sitten. Etsimme silloin kaksikerroksista omakotitaloa ja heti pihalle tultaessa tämä tuntui omalta. Talon sisustus ei kuitenkaan ollut omaa tyyliä vastaava, kertoo Mari Söderman .
Talokauppojen jälkeen Mari ja hänen miehensä Jone Söderman tekivät päätöksen, että pintoja ei vielä remontoida, sillä ne olivat uudet ja siistit.
– Päätimme, että asumme tässä kymmenen vuotta ja tehdään vasta sen jälkeen remonttia. Siihen asti tässä talossa saavat lapset mellastaa ja rellestää.
Asumisen aikana he totesivat alakerran pohjan olevan epäkäytännöllinen. Myös yläkerran toiseen makuuhuoneeseen he kaavailivat väliseinää, jotta lapset saavat omat huoneet.
– Tarkoitus oli laittaa koko systeemi uusiksi ja sisustaa kaikki omalla tyylillä. Samalla saatiin avarampi alakerta ja lapsille omat huoneet.
Talossa ei ole yhteneväistä sisustusteemaa, vaan jokainen huone on erilainen. Mari suunnitteli kaiken itse, ja Jone taas laittoi suunnitelmat täytäntöön. Ulkopuolista tekijää käytettiin keittiön kaappien, pakastimen maalaamisen ja flamingoseinän toteutuksen kohdalla.
– Keittiöremontin aikana keittiö muutti olohuoneeseen, ja pienellä liedellä yritettiin jotain kokkailla. Kaaoksessa elämiseen tottui, mutta silti välillä mietti, että tämä ei ole koskaan ohi. Opettelin maalaamaan, mutta muuten en ihan hirveästi osannut auttaa, enkä olisi jaksanutkaan niin pitkiä päiviä kuin Jone.
Kymmenen vuoden aikana Mari ehti mielessään miettiä, minkälainen talosta tulee.
– Jokainen huone on tehty ajatuksella, että tässä on oma tyyli ja oma maailma. Jokaista pientä kulmaa olen miettinyt älyttömän kauan.
Alakerrasta kaadettiin remontin aikana kantava seinä, jotta olohuone ja keittiö saatiin avarammaksi. Keittiönkaappeihin on haettu samanlaista pyöreyttä ja pulleutta kuin Smegin kodinkoneissa.
– Kaapit ovat samanväriset kuin pakastin ja jääkaappi. Pakastin on ollut alun perin valkoinen, mutta se on maalattu jääkaapin kanssa samanväriseksi.
Fiftarihenkisyyttä tuo pastellivärien lisäksi mustavalkoruudullinen lattia ja flamingoseinä. Vaikka keittiö on avomalli, sen pastellisävyt eivät jatku viidakkoteemaisen olohuoneen puolelle. Olohuoneen kohdalla Mari menikin pois omalta mukavuusalueeltaan.
– Vihreä ja ruskea eivät olleet lempivärejäni, mutta ajattelin, että tässä voin mennäkin ihan toiseen laitaan. Halusin löytää viidakkoteemaan sopivan tapetin ja sitä etsittiin todella kauan. Halusin, että siinä makoilee leopardi.
Leopardikuvion jakaa perheen bengali Vantus, jonka väritys on toiminut inspiraationa olohuoneen teemassa. Tapetin lisäksi viidakkotunnelmaa tuovat apinalamppu ja ruskea pönttöuuni. Teemaan on yhdistetty myös ripaus rustiikkia.
– Olohuoneen teema yhdistyy osittain eteiseen, jossa on käytetty paljon latolautaa. Vanhan laudan löytäminen on kuitenkin ollut vaikeaa.
Olohuoneen ja keittiön kantavan seinän tilalle tehtiin tukipylväät, jotka on päällystetty vanhalla laudalla.
– Keittiö ja olohuone ovat lempikohteitani, sillä ne onnistuivat tosi hyvin. Oma persoona näkyy keittiön sisustuksessa, sillä olen aina ollut ns. rokkihenkinen. Sitä on olohuoneesta käsin kiva katsella.
Yläkerrasta löytyy talon yksi erikoisuuksista, rakkausvessa. Vessassa on punaiset, sydänkohokuvioiset laatat, punainen vessanpytty ja sydämenmuotoinen käsienpesuallas.
– Rakkausvessan laatat tulivat Espanjasta ja sydänallas Turkista. Vessanpytyn sai Suomesta, mutta heillä ei ollut sydämenmuotoista allasta. Vessan teemana oli aluksi vain punainen ja valkoinen, ja sydämet tulivat vähän vahingossa matkan varrella.
Vessassa näkyy myös Marin hevosharrastus. Paperi- ja pyyhetelineet ovat hevosenkengän muotoiset ja niitä koristaa islanninhevonen.
– Tämä vaati sinnikkyyttä ja sisukkuutta, jotta tarvittavat materiaalit löytyivät. Hyllyjä löytyi kyllä paljon, mutta ei tarpeeksi erikoisia. Toisaalta, koska kaikki kesti niin kauan, ehdin miettiä jokaista yksityiskohtaa.
Alakerran vessasta tehtiin mustavalkoinen Marin tyttären Mimosan toiveesta.
– Mimosa toivoi, että olisi edes yksi normaali huone. Vähän hän pettyi, kun oveen tuli iso aasin kuva, mutta sehän onkin vessan ulkopuolella.
Södermanien lapset Mimosa ja Akusti ovat saaneet sisustaa yläkerran huoneensa haluamallaan tavalla. Mari ei ole sisustaessaan miettinyt sitä, että menisikö talo joskus mahdollisesti kaupaksi. Se onkin saanut ihmettelyä ja ihastelua osakseen.
– On muun muassa kysytty, että enkö kyllästy vaaleanpunaiseen. Eihän keneltäkään, joka tykkää tavallisesta sinisestä tai mustasta, kysytä, että mitä jos niihin kyllästyy. Vieraat usein ihastelevat keittiötä ja kiinnittävät huomiota pieniin yksityiskohtiin, kuten flamingoihin ja vetimiin.
Tauluja ei juuri ole, sillä seiniä koristavat erikoiset tapetit ja värit. Takkahuoneessa on iso maisematapetti ja yläkertaa koristavat glittermaali ja iso ruusutapetti.
– Mitä oudompi, persoonallisempi ja friikimpi, niin sen parempi. Onhan se vaatinut tietynlaista pokkaa, että uskaltaa olla värien kanssa erikoinen ja kestää se, että ihmiset joskus pyörittelevät silmiään. Tässä iässä ei kyllä ole itsetunto-ongelmia, joten mahdollisen kauhistelunkin kestää.
Sanni Artiola