Kiinteistökustannukset nousseet Uudessakaupungissa

0
Kiinteistökustannukset nousivat Uudessakaupungissa vuoden aikana 3,9 prosenttia.

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat koko maassa nousseet keskimäärin 3,7 prosenttia. Varsinais-Suomessa kustannukset nousivat vuoden aikana eniten Uudessakaupungissa 3,9 prosenttia. Muissa kunnissa nousu oli keskimääräistä pienempää. Vähiten kustannukset nousivat Raisiossa 0,8 prosenttia.

Kustannusten kasvusta huolimatta Uusikaupunki ei ole Varsinais-Suomen kallein kunta. Varsinais-Suomessa vertailun kallein kiinteistökustannus oli edelleen Liedossa 3,60 euroa neliöltä. Toisena oli Parainen 3,59 euroa ja kolmantena Kaarina 3,52 euroa neliöltä. Turussa kiinteistökustannus oli 3,47 euroa neliöltä, Uudessakaupungissa 3,44, Naantalissa 3,42 ja Raisiossa 3,41 euroa neliöltä. Edullisimmassa päässä kiinteistökustannus oli Loimaalla 3,19 ja Salossa edelleen alueen edullisimmat 2,94 euroa neliöltä.

Kuntien väliset kustannuserot ovat suuria 90 neliöisessä perheasunnossa. Liedossa perheen kiinteistökustannukset maksoivat 3 890 euroa vuodessa, Paraisilla 3 880 ja Kaarinassa 3 800 euroa. Turussa perheen kustannukset olivat 3 750, Uudessakaupungissa 3 720, Naantalissa 3 700 ja Raisiossa 3 680 euroa vuodessa. Edullisimmassa päässä kustannukset olivat Loimaalla 3 450, Salossa 3 180 euroa vuodessa.

Valtakunnallisen vertailun kalleimmassa päässä Vihdissä kuntakohtaisiin kiinteistökuluihin menee vastaavassa 90-neliön huoneistossa noin 4 940 euroa vuodessa, kun taas Kokkolassa riittää 3 040 euroa.

Turun seudulla kaukolämmön kustannus nousi 1,1 prosenttia ja kustannus oli 1,76 euroa neliötä kohden. Kustannus oli edelleen hiukan valtakunnallisen keskiarvon 1,70 yläpuolella. Uudessakaupungissa kaukolämmön hinta pysyi ennallaan viime vuoden rajun 21 prosentin korotuksen jälkeen. Uudenkaupungin kaukolämmön hinta oli 1,63 euroa neliöltä ja siten edelleen vähän keskitason alapuolella.

Jätehuollon vertailuhinnat nousivat alueella. Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan alueella huoneistokohtainen perusmaksu nousi 9,3 prosenttia.

Loimaalla veden ja jäteveden kustannus nousi 11,2 prosenttia ja Uudessakaupungissa 10,4 prosenttia. Kalleimmat vesikustannukset olivat Paraisilla 1,10 ja edullisimmat Salossa 0,73 euroa neliöltä.

Rakennuksen kiinteistöveron verotusarvoihin tuli valtiovarainministeriön asetuksen perusteella lisäystä 0,5 prosenttia. Vain Uudessakaupungissa veroprosenttia korotettiin, jonka vuoksi korotusta tuli 11,7 prosenttia.

Sähkön vertailukustannus pääsääntöisesti pysyi ennallaan tai jopa vähän laski Varsinais-Suomen vertailukunnissa.

NÄIN VERTAILU TEHTIIN

Kiinteistöliitto on verrannut vuodesta 2001 syksyisin vakiomuotoisen tyyppitalon ns. indeksitalon kiinteistöveroja ja muita kuntakohtaisesti määrittyviä kustannuksia maamme suurimmissa kaupungeissa käyttäen voimassa olleita maksuperusteita ja hintoja.

Indeksitalo on 10 000 kuutiometrin asuinkerrostalo, joka sijaitsee kaupunkikeskustan ruutukaava-alueella omalla tontilla ja jossa on 40 asuntoa. Talon energian ja veden kulutukset ovat keskimääräisiä, samoin jäteastioiden määrät ja tyhjennysvälit.

Kiinteistösähkössä vertailukustannukset on laskettu vuodesta 2021 lähtien sähköenergian osalta kaikille kunnille vertailtujen sähkösopimusten keskiarvon mukaisesti, mutta siirtomaksut ovat paikallisen siirtoyhtiön mukaisia.

Jätekustannuksiin lisättiin tänä vuonna lasi- ja metalliastiat, muut jätehuollon laskentaoletukset pidettiin edellisvuoden mukaisina. Mahdollisia astiavuokria ei ole huomioitu laskennassa, mutta pakolliset elinkaarimaksut ovat. Jätehuollon perusmaksut ovat myös huomioituina.