Saimme jokin aika sitten lukea Uudenkaupungin Sanomista (14.8.2025) Sokki-Hermannista ja hänen Kalannin kirkkomaalla olevasta haudastaan. Ylhäällä Kalannin kirkon kirkkomuseossa Sokki-Hermannin elämäntarina jatkuu; kirkkomuseossa on tallennettuna hänelle kuuluneita henkilökohtaisia esineitä.
Kalantilaisten Sokki-Hermanniksi kutsuma Herman Itänen (1842–1921) oli paikkakunnan kuuluisuus, jonka elämäntarina koskettaa. Pieni Herman oli veneellä tehdyllä kastematkallaan saanut silmätulehduksen, joka aiheutti vähittäisen sokeutumisen. Jo viisivuotiaana Herman oli kokonaan sokea. Kerrotaan, että Kalannin kirkon torni jäi Herman Itäsen viimeiseksi näkemäkseen kuvaksi.
Kalannin kirkosta tulikin Sokki-Hermannille tärkeä työn ja toiminnan kohde. Lapsena Herman pääsi kellonsoittajan mukana lauantai-iltana kirkkoon ja omasta tahdostaan kiipesi myös kirkontorniin ja kellotapuliin kellojen soittoa kuuntelemaan. Kymmenvuotiaana hän pääsi ensimmäistä kertaa soittamaan kirkon pientä kelloa. Siitä aukesi vähitellen Hermannin monikymmenvuotinen ura Kalannin kirkon kellonsoittajana.
Erikoista oli, että Sokki-Hermanni toimi myös Kalannin kirkon polttopuiden puunhakkaajana, joka sahasi halot ja pilkkoi puut. Sokki-Hermannin näppäryys hämmästytti, eikä tiedetä, että hän olisi koskaan lyönyt vahingossa itseään.
Kalantilainen kirjailija ja toimittaja F.M. Karrakoski kirjoitti Sokki-Hermannin saaneen ”harvinaiset musikaaliset lahjat ja erinomaisen muistin ja älyn”. Jo lapsena Herman muisti kirkonmenoissa kuulemiensa virsien sävelet ja papin saarnat. Lukukinkereillä hän osasi vastata katekismuksesta ja aapisesta tehtyihin kysymyksiin ja myös kanttorin mainitsemat laulut Herman lauloi ulkomuistista. Komealla lauluäänellään Herman toimi kirkkoveisaajana ja myöhemmin myös urkujenpolkijana.
Sokki-Hermanni kuoli 78-vuotiaana vuonna 1921, ja kerrotaan, että hänen siunauspäivänsä Raamatun tekstinä oli, miten Jeesus sai sokean miehen näkemään.
Kalannin kirkon kirkkomuseossa on Sokki-Hermannin taskukello, jonka valkoisessa emalisessa kellotaulussa näkyvät mustat arabialaiset numerot ja teksti Fes Deroches & Co. Taskukellossa on vitjat ja avattava kansi. Kellonviisareiden suojana ei kuitenkaan ole perinteistä lasia, sillä sokea Herman tunnustelikin viisareita tietysti sormillaan.
Toinen Kalannin kirkon kirkkomuseossa Sokki-Hermannille kuulunut esine on hänen juhlakävelykeppinsä. Se on maalaamatonta lakattua puuta. Kirkonvartijana ja suntiona 1920- ja 1930-luvuilla toiminut Juho Aalto on aikanaan lahjoittanut Sokki-Hermannin taskukellon ja kävelykepin Kalannin seurakunnalle ja kirkkomuseolle. Onneksi, sillä nyt kelpaa Kalannin kirkon suntioiden Päivin ja Janin esitellä Sokki-Hermannilta muistoksi jääneitä tavaroita meille Hermannin historiasta kiinnostuneille ihmettelijöille.
Marja Tanhuanpää
Kulttuuriperinnön tutkija, joka tekee seurakunnissa arvoesineistön inventointia