Syyskuun alussa pääsin pitkästä aikaa käymään oopperassa, kun ystäväni kutsui minut juhlimaan syntymäpäiväänsä. Sopivasti juuri sinä lauantaina oli Kansallisoopperan ohjelmistossa Circopera 2.0. Tämä nykysirkusta, klassisen oopperan helmiä ja teknologiaa yhdistelevä esitys nähtiin oopperan ohjelmistossa edellisen kerran vuonna 2022 ja tuolloin esitykset myytiin loppuun. Niin taitaa käydä tänäkin syksynä.
Kun lavalla parastaan panevat niin Kansallisoopperan orkesteri, solistit ja kuoro kuin ryhmä huippuluokan sirkustaiteilijoita meiltä ja maailmalta, on lopputulos tiivistetysti sanottuna loistokas elämys. Kiistämättömän ammattitaidon lisäksi lavalla nähtiin myös yllättävää heittäytymistä. Oopperan solistit, kuoro ja orkesteri, kapellimestari mukaan lukien, ottivat kaikki osaa sirkusesityksiin, niinpä lavalla nähtiin muun muassa pari yläilmoissa leijailevaa sopraanoa ja yksi kapellimestari. Ja kaikki tapahtui omasta osaamisesta piiruakaan tinkimättä.
Suomen Kansallisoopperan ja kansainvälisten sirkustaiteilijoiden yhteistyö sai katsomon huokailemaan, nauramaan sekä hieman kyynelehtimään ja pelkäämäänkin. Edessäni istuneet kaksi alakouluikäistä poikaa olivat ajoittain pudota penkeiltään ihan kirjaimellisesti. Kun koko komeus kuorrutettiin vielä näyttävällä valo- ja ääntekniikalla, puvustuksella ja maskeerauksella, niin esitys oli todellinen napakymppi
En ole mielipiteeni kanssa yksin. Esityksen päätyttyä loppuunmyyty katsomo räjähti suosionosoituksiin, eikä niistä meinannut tulla loppua.
Jälkikäteen puhuimme ystäväni kanssa toki itse esityksestä, mutta myös muusta näkemästämme. Tätä esitystä oli meidän kanssamme katsomassa laaja kirjo ihmisiä. Oli lapsia, nuoria, työikäisiä ja eläkeläisiä. Kaikki liikuntavammaisille rakennetut omat katsomopaikat olivat käytössä. Ja oli isolle kirkolle tultu ihan useammallakin tilausajobussilla kehä kolmosen ulkopuolelta. Mistään eliitistä en nähnyt vilaustakaan, vaan katsomo täyttyi ihan tavallisesta toppahousukansasta.
Nyt, kun valtion on leikattava menoistaan, ovat listalla myös kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset. Tämä on tiettyyn rajaan asti ymmärrettävää.
Mutta niitä keskusteluja, joissa kulttuuri ja kaikenlainen taide tuomitaan turhaksi hössötykseksi, jota ei missään tapauksessa tule tukea verovaroin, en ymmärrä. Me tarvitsemme ympärillemme myös sitä hengenravintoa. Musiikki, tanssi, elokuvat, teatteri, kirjallisuus ja kulttuurin koko muu kirjo tuovat elämään iloa ja valoa, mutta myös mahdollisuuden pysähtyä, hengähtää ja pohtia elämää ympärillä.
Tutkimusten mukaan jo yksin osallistuminen kulttuuritapahtumaan yhdessä muiden ihmisten kanssa, antaa kokemuksen osallisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta. Esimerkiksi yhteiset taidenäyttelyt ja esitykset vahvistavat sosiaalisia siteitä, antavat vertaistukea ja auttavat ehkäisemään yksinäisyyttä. Tämäkin on tärkeä näkökulma, erityisesti Suomessa, missä yksinäisyys on jo uusi kansantauti.
Kulttuuri ja taide luovat ympärillemme kauneutta, mutta ne myös auttamat meitä ymmärtämään menneisyyttä ja juuriamme. Eikä kukaan muu tee suomalaista kulttuuria suomeksi suomalaiselle yleisölle kuin me itse. Suomalaista kulttuuria ei voi tuoda tai ostaa kiinalaisesta verkkokaupasta eli Temusta.
Lisäksi kulttuuri- ja taidetapahtumat luovat työtä vuosittain tuhansille, eikä vain niille taiteilijoille, vaan myös esitysten ja esitystilojen pyörittämiseen tarvittaville ammattilaisille, aina ääniteknikoista kahvilatyöntekijöihin ja puvustajista siistijöihin.
Kulttuuri- ja taide-elämysten tuottamiseen tarvitaan myös rahaa. Taide- ja kulttuurielämän julkinen rahoitus mahdollistaa sen, että pääsylippujen hinnat pysyvät maltillisina, niin, että meillä toppahousuillakin on varaa pääsylippuihin.
Ja ennen kuin joku intoutuu tekstaamaan, etteivät ne köyhät oikeasti missään oopperassa voi käydä, niin nykyään oopperaan pääsee jopa ilmaiseksi. Suomen Kansallisooppera nimittäin järjestää myös maksuttomia konsertteja ja suosittuja iltapäivätansseja senioreille. Tästäkin kiitos julkiselle tuelle.
Maija Ala-Jääski