Zschech olisi ansainnut isommankin yleisön kuulemaan, minkälainen hätä Ukrainassa on.
Meihin suomalaisiin on iskenyt väsymys ja turtumus. Sotauutisia ei jaksaisi enää seurata, etenkin kun maailmassa on Ukrainan lisäksi monta muutakin kriisipesäkettä. Kuvat Gazan lapsista ovat järkyttäviä.
Helposti alamme vältellä kriisiuutisointia, koska vaikuttaahan se mielialaa alentavasti.
Zschech muistuttikin, että kukaan ei ole niin väsynyt sotaan kuin ukrainalaiset, mutta heillä ei ole vaihtoehtoa. Ukrainalaisten on jaksettava taistella.
Samanaikaisesti kun ukrainalaisilla on pusertava suru maansa ja sodassa menehtyneiden omaistensa puolesta, me täällä valitamme hyvin pienistä asioista. Se näyttää siltä, että meidän suomalaisten relienssi eli henkinen kapasiteetti on heikko. Tuskinpa se kuitenkaan on. On vain turvallista keskittyä omiin asioihin. Varsinaissuomalainen luonteenlaatukin on sellainen, että on helpompi olla kriittinen kuin kiitollinen.
Ehkä meidän kuitenkin kannattaisi opetella kiitollisuutta. Muistaa, miten hyvin meillä asiat sittenkin ovat. Vaikka monella on tänä päivänä tiukempaa kuin muutama vuosi sitten, ruokaa on kuitenkin saatavilla. Jos se loppuu jääkaapista, on ruokajakoja, diakoniatyötä ja toimeentuloturvaa. Pitää vain osata pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsee.
Kaiken kriisiväsymyksen keskellä pitäisi muistaa, että ukrainalaiset tarvitsevat yhä tukeamme. Valtaosa meistä pystyy auttamaan – ja ilahduttavan moni myös tekee sen.
Kun viime viikolla Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan pihassa oli Ukrainan tuki ry:n avustusrekka, se täyttyi nopeasti ihmisten lahjoituksista. Suomessa asuvat ukrainalaisnuoret maalasivat rekan kylkeen Ukrainan kansalliskukkia, auringonkukkia, ja rekka lähti viemään apua Ukrainaan.
Teija Uitto