Ensi viikolla ensi-iltaan saapuva E -elokuva toteuttaa ohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä Anna Erikssonin haaveen.
– Olen halunnut aina kuvata autiomaassa mitä tahansa materiaali olisikin. Oli hyvä päättää trilogia sekä teemallisesti että symbolisesti autiomaahan, uusikaupunkilainen Eriksson kertoo.
Kuvauspaikaksi valikoitui Kalaharin autiomaa Namibiassa.
– Se osoittautui aivan ihmeelliseksi paikaksi. Maa on käytännössä kokonaan autiomaata, mutta rannikko on dyynejä, jotka putoavat suoraan Atlanttiin. Se on poikkeuksellinen maisema.
Auringon valoon suodattunut pöly loi uskomattoman näyn.
– Kun aurinko lähtee laskemaan, se punertavuus ja valo on täysin maaginen, Eriksson tunnelmoi.
Autiomaita on elokuvissa nähty ennenkin, mutta Eriksson uskoo, että dyynejä ei ole koskaan kuvattu tällä tavalla.
– Meillä oli sata iltaa dyyneillä. Lähes koko elokuva on kuvattu laskevan auringon edessä eli aikaa oli noin tunti per ilta. Haasteita oli tosi paljon. Hiekka on iso haaste kameroille ja on se raskas kulkeakin.
Jalanjälkien peittymistä piti odotella aina muutama päivä.
– Oltiin luonnon armoilla, mikä oli hienoakin. Aavikko saneli säännöt. Se oli vähän kuin pääosan esittäjä elokuvassa. Jatkuvasti liikkuva ja elävä osa.
Mieltymys aavikoihin syntyi vanhoista länkkäreistä.
– Olen spagettiwesternien ystävä. Ehkä se on sieltä vanhoista leffoista tullut. Ja minun lempisäveltäjäkin on Morricone .
Eriksson päätti jo alussa, että taivasta ei näy lainkaan kuvassa.
– Se tekee vähän klaustrofobisen fiiliksen ja siitä myös tulee vähemmän konkreettinen tila, enemmän mielentila, mikä toi elokuvan symbolisen arvon huippuunsa.
Aiemmissa elokuvissa Eriksson on laittanut itsensä fyysisesti koville. Nytkin kuvaukset olivat rankkoja kohteen vuoksi, mutta elokuva poikkeaa aiemmista.
– M ja W olivat rankempia, koska elokuvan teematkin vaativat sitä. E ei ole sen tyyppinen elokuva. Tarina etenee, kun Eva on joutunut todellisuuden autiomaahan Nobel-gaalan jälkeen. Hän etenee autiomaassa ja kuulee vastaajaan jätettyjä viestejä. Se on voimallinen eri tavalla.
Erikssonin esittämä päähenkilö on Suomen entinen pääministeri, joka Nobel-gaalassa aiheuttamansa skandaalin jälkeen kohtaa autiomaassa muun muassa kaksoisolentonsa.
Eriksson kuvailee elokuvaansa kriittiseksi ja sarkastiseksi ajankuvaksi. Päähenkilöllekin löytyy esikuva.
– Kyllä siinä inspiraatiota on meidän ex-pääministeriin, mutta henkilö on fiktiivinen. Näen kiinnostavana sen, miten valta muuttaa ihmisen.
Eriksson kokee nykyajan informaatiotulvan ja älylaitteiden ajan skitsofreenisena. Elokuva käsittelee nykyihmisen sielullista yksinäisyyttä.
– Ne ovat tämän ajan absurdiuden ja hulluuden teemoja. Toin tämän ajan irvokkuuden vasten autiomaata, tyhjää tilaa, joka korosti niitä absurdiuksia.
Kaikissa Erikssonin elokuvissa ovat pääteemoina olleet valta, naiset, seksuaalisuus ja kuolema. Elokuviin on sovitettu taide-elokuvan leimaa, jota jotkut vierastavat.
– On monia tapoja kertoa tarinaa. Ei ole aina kolmen näytöksen jatkuvaa dialogia, jossa kaikki selitetään puhki. Luotan ihmisten aisteihin ja intuitioon enemmän, että kaikki asiat eivät ole lopullisesti ymmärrettävissä, vaan aistittavissa.
Eriksson kehuu Elokuvasäätiötä, joka ainakin vielä tukee taide-elokuvia, vaikka hän pelkääkin, että ne tippuvat ensimmäisenä pois listalta.
– Toivottavasi ei romuteta sellaista tärkeää taiteen aluetta, joka pitää ihmisen kiinni todellisuuden tasoilla, ja joka on henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää ja ruokkii sielua.
Hän toki ymmärtää, että jos on ruokaa vaikea saada pöytään, eivät ”kulttuurilöpinät” kiinnosta.
E:n ensi-ilta on Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä keskiviikkona 24.9. Uudessakaupungissa elokuva nähdään lauantaina 27.9., jolloin ohjaaja on itse pohjustamassa elokuvaa Kuvalassa.
– Jännä, miten jännittää eri tavalla, kun tutut ja ystävät tulevat katsomaan.
Eriksson kiertää muissakin pienemmissä elokuvateattereissa.
– Tykkään hirveästi mennä ihmisten kanssa juttelemaan. Menisin useamminkin, jos mahdollisuus olisi.
Maailman ensi-iltansa E sai Locarnon elokuvajuhlilla Sveitsissä elokuussa. Palaute on ollut Erikssonin mukaan erinomaista. Hän koekatsellutti elokuvan noin 50 henkilölle jo ennen Locarnoa.
– Ihmiset ovat olleet hyvin vaikuttuneita. Ja moni on sanonut, että se on paras kolmesta. Se on tietysti makukysymys, josta ei voi kiistellä.
Elokuvateatterit ovat nykyään vaikeita paikkoja valtavirrankin elokuville, puhumattakaan taide-elokuvista. Jopa indie-festivaalit ovat Euroopassa valtavirtaistuneet ja elokuvia katsotaan yhä enemmän kotona.
– Se muuttaa elokuvan ilmaisua siinä mielessä, että on paljon lähikuvia ja eeppiset maisemakuvat katoavat. Kaikki on tarinavetoista. Tuntuukin, että useat uudet elokuvat ovat kuin kuvitettuja äänikirjoja. E on täysin leffateatterielokuva. Autiomaa tulee voimallisesti katsojan päälle.
Eriksson kiittelee Yle Areenaa , jossa M ja W ovat saaneet mukavasti katsojia.
– E tulee sinne mielestäni aikaisemmin kuin edeltävät. Olisiko jo loppuvuodesta 2026, kun yleensä voi mennä 2–3 vuotta.
M julkaistiin vuonna 2018 ja W vuonna 2022. Eriksson kokee kehittyneensä elokuvantekijä jatkuvasti ja vieneensä oman tyylinsä huippuunsa uuden elokuvan kohdalla.
– M oli jo elokuvakoulu, koska sen tekeminen kesti kauan, mutta eihän se koulu lopu koskaan. Koko prosessi sujui jo sulavasti tämän kolmannen kohdalla hakemuksien täyttämisestä lähtien, puhumattakaan ihmisten ohjaamisesta. Leikkaaminen on oma alueensa, mikä korostuu tämän tyyppisessä elokuvassa.
Erilaisten persoonallisuuksien huomioimisesta hänellä toki on kokemusta.
– Laulajan työssäkin pitää tulla toimeen todella erilaisten ihmisten kanssa. Se on auttanut paljon.
E:n näyttelijäkaarti on suureksi osaksi namibialainen. W:stä tuttu hongkongilainen Parco Lee lensi paikalle Manchesterista, mutta rajallisen budjetin vuoksi muut näyttelijät piti löytää paikan päältä.
– Löydettiin fantastiset tyypit. Joillakin oli kokemusta kameran edessä, joillakin ei ollenkaan.
Trilogia on nyt valmis, mutta uusi elokuva on jo suunnitteilla.
– On idea ja ajatus, mutta se on hirveän alulla. Se on hyvä, että ei ole mahdottoman tyhjä olo.
Kuvauspaikaksi hän on kaavaillut Portugalia, jossa on rantoja, autiomaata ja vuoristoa. Maassa on myös elokuva-alan ystäviä, jotka voivat olla tärkeitä alati kilpaillulla alalla.
Eriksson laskee, että rahoitushakuineen kaikkineen yhden elokuvan tekemiseen vierähtää vähintään kolme vuotta. Jo pelkästään elokuvan lopputyöstö on kallista.
– Kaikki sanovat, että ajat ovat kovat, eikä pelkästään Suomessa. Yhä vähemmän, yhä vaikeammin, on päivän sana. Ehkä se ei kestä ikuisesti, hän toivoo.
Erikssonin päätulonlähde on yhä laulajan ammatissa.
– Ei tästä hommasta kuitenkaan eläkkeelle jäädä. Kuollaan saappaat jalassa, se on taiteilijan kohtalo, hän naurahtaa.
Kesä oli täynnä konsertteja ja suunnitelmia on myös ensi vuodelle, jossa odottavat muun muassa kaksi konserttia Helsingin Taiteen talossa Mikki Kuntun suunnittelemien valojen loisteessa.
Musiikillinen päähuomio on vuodessa 2027, jolloin hän viettää 30-vuotistaitelijajuhlaa ja täyttää itse 50. Nyt hän kuitenkin keskittyy E:n ensi-iltaan.
– Silloin pitää ottaa ilo irti, kun on juhlan aika. On niin harvinaislaatuista, että olen saanut kolme pitkää elokuvaa tehtyä. Olen myös Suomen veronmaksajille kiitollinen, Eriksson iloitsee.
Elokuvan puvut valmistuivat Uudessakaupungissa
Anna Erikssonin elokuvien työryhmä on pieni, johon kuuluu muutamia luottohenkilöitä sekä hänen aviomiehensä, kuvaaja ja tuottaja Matti Pyykkö . Kaikissa Erikssonin elokuvissa näkyy uusikaupunkilaista osaamista.
– Henrik Helpiö teki W:hen kaikki tärkeät lavasteet ja E-elokuvassa hänen rekvisiittavarastonsa oli kovassa käytössä. Elina Telin on tehnyt kaikki puvut kahteen elokuvaan. Se on ollut tosi hienoa, Eriksson kiittelee ja kehuu Elinaa huippulahjakkaaksi suunnittelijaksi ja ompelijaksi.
Muun muassa W-elokuvan Erikssonin näyttelemän Europan viitta on Telinin kädenjälkeä, samoin uuden E-elokuvan oraakkelien asut.
– Sanoin Elinalle, että haluan viktoriaanisia juhlapukuja. Elina sanoi ”selvä”, Eriksson kertoo viimeisimmästä yhteistyöstä.
Erikssonin poika Jooseppi Pyykkö on säveltänyt elokuvaan yhden kappaleen. Hän myös näyttelee sekä E:ssä että W:ssä, jota kuvattiin pääosin Uudenkaupungin Janhualla.
