Uudenkaupungin ortodoksit kokoontuivat lauantaina Saarniston seurakuntakodille liturgiaan, jonka toimitti isä Mikko Ylinen.
– Lauantaisin riittää sunnuntaita paremmin meiltä kanttoreita ja luterilaisilta seurakunnilta kokoontumistiloja, selittää lauantain ”suosiota” Kaarinassa asuva Ylinen.
Uudenkaupungin ortodoksit kuuluvat Turun seurakuntaan, jonka piirissä on jäseniä 46 kunnasta eri puolilta Lounais-Suomea. Turun ortodoksisella seurakunnalla on omat toimitilat ainoastaan Salossa, Raumalla ja Turussa.
– Olemme kiitollisia Uudenkaupungin luterilaiselle seurakunnalle, joka antaa tämän kokoontumistilan vastikkeetta käyttöömme, sanoo Ylinen.
Hän kertoo liittyneensä 1970-luvulla ortodoksiseen seurakuntaan sen kaikkia aisteja koskettavan spiritualiteetin vuoksi.
– Meillä on Uudessakaupungissa hyvä yhteistyö luterilaisen seurakunnan kanssa, lisää toiminnassa alusta asti mukana ollut Helena Vartiainen.
Seurakuntakodin keittiössä touhuaa tarjoilujen parissa Leena Huittinen. Hän on kohta neljänkymmenen vuoden ajan hoitanut Uudenkaupungin ”miniseurakunnan” juoksevia asioita.
– Saarniston seurakuntakoti on meille tähän mennessä paras paikka – hyvä sijainti ja loistavat tilat, kiittelee Huittinen, jonka luterilaiset sukujuuret ovat Pohjois-Karjalassa.
Uudenkaupungin ortodoksien liturgiaan osallistui tällä kertaa viisitoista henkilöä.
– Meillä on ollut aikoja, jolloin palveluksissa oli kaksi tai kolme henkilöä, ja parhaimmillaan meitä on ollut mukana 25 henkilöä, kertoo Huittinen, joka liittyi seurakuntaan muutettuaan Uuteenkaupunkiin.
Toimituksen ajan seurakuntalaiset seisoivat kuunnellen papin ja kanttorin laulamalla käymää vuoropuhelua. Heleällä, kauniilla äänellä laulava Turun ortodoksisen seurakunnan toinen kanttori Riikka Patrikainen toimii liturgioissa muun muassa Maarianhaminassa, Salossa ja Raumalla.
– Kirkkotaiteet, ja kirkkomusiikki erityisesti, ovat pitäneet minut kirkon jäsenyydessä ja ohjanneet kanttorin uralle. Ortodoksinen kirkkolaulu on niin kaunista, että minulla on siihen lukkarin rakkaus, sanoo Patrikainen.
Yleensä johonkin uskontokuntaan kuuluminen tulee perintönä suvulta ja vanhemmilta, mutta jotkut vaihtavat uskontokuntaansa aikuisena. Niin teki pari vuotta sitten Emilia Muntila . Lasten synnyttyä hänelle valkeni, että Jumala on olemassa. Laitostunut luterilainen kirkko ei Muntilaa puhutellut.
– Kerran kamalalla loskakelillä bussia odotellessani poikkesin Pyhän Aleksandran kirkkoon, jonka ympäristö teki minuun suuren vaikutuksen. Asia jäi vaivaamaan, ja viime vuonna pääsiäisen aikoihin menin liturgiaan. Mystiikka, laulut, kuvat ja tuoksut tekivät vaikutuksen, tunsin voimakkaan Pyhän Hengen läsnäolon, selittää Muntila syitään liittyä ortodoksiseen kirkkoon.
Ortodoksiseen seurakuntaan kuuluva Marja-Leena Korhonen ja hänen luterilainen miehensä Elo Korhonen poistuvat seurakuntakodilta heti toimituksen päätyttyä toisen menon takia.
– Muutimme 1970-luvulla Itä-Suomesta tänne, kun saimme töitä autotehtaalta. Äidin puolelta koko suku on ortodokseja, ja olen kasvanut ortodoksisuuteen. Seurakunnassa toimiminen on rakasta, ja seurakunnan ihmissuhteet ovat tärkeitä, sanoo Marja-Leena Korhonen.
Seurakunnan kansainvälisyydestä kertonee liturgioihin osallistuneitten eri kansallisuudet.
– Meillä oli tänäänkin mukana romanialainen, virolainen ja ukrainalainen, iloitsee Huittinen siivotessaan kokoontumistilaa toimituksen päätyttyä.
Jussi Vaajasaari
