Uki mukana Päivä Paloasemalla -tapahtumassa

0
Uudenkaupungin pelastuslaitos avaa ovensa lauantaina Päivä Paloasemalla -tapahtumassa.

Päivä Paloasemalla -tapahtumaa vietetään tämän viikon lauantaina noin 380 paloasemalla eri puolilla Suomea. Koko perheen iloisissa tapahtumissa voi oppia elämyksellisesti paloturvallisuustaitoja jo kuudettatoista kertaa.

Mukana on myös Uudenkaupungin Liljalaaksonkadun päässä sijaitseva paloasema, johon pääsee tutustumaan lauantaina kello 11–14

– Päivä Paloasemalla on aktiivisen toiminnan tapahtuma. Niin aikuiset kuin lapsetkin voivat esimerkiksi harjoitella alkusammutusta ja opetella palovaroittimen huolenpitoa tehtävärasteilla, kertoo turvallisuusviestinnän asiantuntija Juha Hassila Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

Tänä vuonna Päivä Paloasemalla -tapahtuman erikoisuutena on Suunnittele sammutin -kilpailu, jossa tapahtuman osallistujat pääsevät suunnittelemaan unelmiensa sammuttimia. Lisäksi tapahtumassa on kuvausseinä.

–Tapahtumassa on nähtävillä palokunnan kalustoa, ja palokuntalaisiinkin pääsee tutustumaan. Saattaapa tapahtumasta saada jopa kipinän aloittaa palokuntaharrastus, Hassila vinkkaa.

Paloturvallisuusviikon teemana on ensimmäiseen omaan kotiinsa muuttaneiden nuorten aikuisten kotien paloturvallisuus. Päivä Paloasemalla -tapahtumaan voikin osallistua koko perheen voimin.

Paloturvallisuusviikkoa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Yhteistyössä ovat mukana Pelastuslaitokset, Pelastusliitot, sisäministeriö, EHYT ry, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, Kirkkohallituksen Diakonia ja yhteiskunta, Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Omakotiliitto, Suomen Palopäällystöliitto, Nuohousalan Keskusliitto sekä Vanhustyön keskusliitto. Paloturvallisuusviikon rahoittaa Palosuojelurahasto.