Ugissa järjestetään aikuisrippikoulu – Luvassa keskustelua uskon ja arjen asioista sekä leiriviikonloppu

0
Seurakuntapastori Heli Nurmi vastaa Uudenkaupungin seurakunnan aikuistyöstä. Hän on nyt ensimmäistä kertaa järjestämässä aikuisrippikoulua.

Ensi keväänä Uudessakaupungissa järjestetään aikuisrippikoulu, jonka voi käydä, vaikkei kuuluisikaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Rippikoulua järjestää Uudenkaupungin seurakunnan aikuistyöstä vastaava seurakuntapastori Heli Nurmi.

– Olen aiemmin ohjannut aikuisille yksityisesti käytäviä rippikouluja, mutta innostuin yhteisen aikuisrippikoulun ideasta, joten tietenkin toivon, että mahdollisimman moni ilmoittautuisi mukaan, Nurmi kannustaa.

Aikuisrippikoulun voi käydä, vaikka ei olisi saanut kirkon kastetta, mutta halutessaan rippikoulun yhteydessä voi saada kasteen ja tulla konfirmoiduksi. Tätä varten tarvitsee vähintään yhden evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvan kummin.

– Moni parikymppinen saattaa havahtua siihen, ettei ole käynyt rippikoulua, kun ensimmäiset ystävien lasten kummipyynnöt tulevat. Toinen saattaa havahtua vihkimisen lähestyessä, että pitäisikö sittenkin käydä rippikoulu, Nurmi kuvailee.

Aikuisrippikoulussa käydään arkielämän ja hengellisen puolen asioita läpi. Keskustelua käydään yhdessä aikuisten ryhmän kanssa, mutta niitä voi käydä myös kaksin papin kanssa. Nurmi muistuttaa, että aikuisrippikouluun voi tulla turvallisin mielin, vaikkei haluaisikaan puhua ryhmässä.

– Myös uskon epäilylle annetaan tilaa, koska tehtävissä on runsaasti itsenäistä tutkiskelua. Pohdimme yksin tai yhdessä kunnioittavalla keskustelulla uskon asioita, Nurmi lisää.

Aikuisrippikoulu päättyy konfirmointiin, mutta sen voi halutessaan suorittaa myös ilman konfirmointia, koska rippikoulu ilman konfirmaatiota riittää myös kirkolliseen vihkimiseen.

– Olipa kiinnostuksesi syy rippikouluun mikä tahansa, niin nyt sen käymiseen on mahdollisuus. Seurakunta tarjoaa pintaraapaisun vähän kaikista uskon asioista, hän kannustaa.

Jos käy rippikoulun, jotta voi ottaa vastaan kummin tehtäviä, niin se edellyttää sekä rippikoulun että konfirmaation käymistä.

– Aikuisrippikoulun laajuus on 20 tuntia. Siihen sisältyy ryhmä- ja yksityistapaamisia, messukäyntejä ja itsenäisesti suoritettavia tehtäviä. Myös leiriviikonloppu on luvassa maaliskuussa Haukharjassa, Nurmi selventää.

Leiriviikonlopun aikana ryhmäläiset syventyvät tarkemmin Raamatun aiheisiin, mutta sen aikana myös hiljennytään ja pidetään hartauksia.

– Monen arki on aika kiireistä, joten leiriviikonloppu antaa myös mahdollisuuden pysähtymiseen, hän lisää.

Useimmat suomalaiset käyvät perinteisen rippikoulun 15 vuoden iässä, mutta joka vuosi noin tuhat suomalaista aikuista osallistuu luterilaisen kirkon aikuisrippikouluun.

– Aikuiset voivat rippikoulusta etsiä elämäänsä myös suuntaa ja tarkoitusta. Rippikoulu on hyvä mahdollisuus elämän arvojen ja valintojen punnitsemiseen. Usein elämän ja uskon kysymykset voivat myös vaatia hieman kypsyttelyä, Nurmi lisää.

Paikalliseen aikuisrippikouluun voi ilmoittautua Uudenkaupungin seurakunnan verkkosivujen kautta tammikuulle asti ja ensimmäinen tapaamiskerta on tammikuun loppupuolella.