Kalannin aurinkopuistossa aloitetaan louhintatyöt

0
Sähköyhtiö Helen osti norjalaislähtöiseltä Ib Vogt -konsernilta Kalantiin rakennettavan aurinkosähkövoimalan avaimet käteen -periaatteella. Kesällä aurinkopaneelien tulevalta alueelta oli kaadettu kaikki puusto. Kuva: Kari Jalava

Ib Vogt rakentaa sähköyhtiö Helenille aurinkopaneelipuistoa Kalantiin. Työt ovat edenneet louhinta-, paalutus- ja murskausvaiheeseen, jota tehdään Perävuorenkujan alueella Kalannissa.

Työt liittyvät aurinkovoimala-alueen tasaamiseen. Ib Vogt toteaa, että työmaalla murskaamisella vältytään kiviaineksen kuljettamiselta ja siitä aiheutuvasta ympäristöhaitasta. Mursketta käytetään samalla alueella pohjan rakentamiseen. Murskaustöitä on mahdollista tehdä maaliskuun loppuun asti. Lähimmät häiriintyvät loma-asunnot ja asuinrakennukset ovat yli 500 metrin etäisyydellä.

Kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula antoi Ib Vogtille louhintaluvan viranhaltijapäätöksenä.