Kaupunki kaavoittaa ensi vuonna monella alueella – Tarkastelussa esimerkiksi Kaupunginlahden ranta ja rautatien alue

0
Kaupunki kaavoittaa ensi vuonna muun muassa Kaupunginlahden ranta-aluetta. Sillä mahdollistetaan Bistro Bayn ja Captains Makasiinin alueen vähäiset muutokset sekä rantaan sen puolen jatkoksi suunniteltu puistogolfrata.

Uudenkaupungin ensi vuoden kaavoituskatsaus on asetettu virallisesti nähtäville. Sen on valmistellut hallinto- ja elinvoimapalveluiden alla toimiva kaupunkisuunnittelu ja ensi vuonna kaupungissa keskitytään muun muassa keskusta-alueen osayleiskaavan muutokseen, Kettelin kyläyleiskaavaan sekä Kalannin alueen osayleiskaavaan.

Hitsaajankuja 5:n rivitaloalueella tehdään kaavamuutosta siten, että purettujen rivitalojen tilalle mahdollistetaan pienkerrostalojen ja kaupunkitalotyyppisten rivitalojen rakentaminen. Lokalahdella tutkitaan taajaman lisärakentamismahdollisuuksia ja esimerkiksi ylimitoitettuja liikennealueita tullaan kaventamaan paremmin tarpeita vastaaviksi.

Tiiratorin asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa kaavaa siten, että se mahdollistaa kolmen asuinkerrostalon rakentamisen. Samalla alueen viihtyisyyttä parannetaan, järjestellään pysäköintiä ja suunnitellaan alueelle leikkipuisto.

Rautatien alueen asemakaavalla järjestetään alueelle riittävät edellytykset rautatien henkilöliikenteen asemapaikalle. Suunnitelmalla määritellään alueelle pysäköintialueita sekä järjestellään liikenneyhteyksiä. Alueelle on tarkoituksena myös suunnitella radan alittava kevyen liikenteen yhteys.

Hiun asuinalueella tehdään neljännen vaiheen suunnittelua. Sorvakossa kulttuurikeskuksen korttelissa tehdään suunnittelutöitä, samoin Pajalassa, Kalannin Pappilan alueella ja keskustassa Bonkin korttelin kohdalla.

Liittymäjärjestelyitä tehdään Yrittäjäntiellä ja Kaupunginlahden ranta-alueilla tehdään kaavamuutosta esimerkiksi Bistro Bayn ja Captain´s makasiinin tontilla. Kaavamuutoksella mahdollistetaan myös pienoisgolfradan rakentaminen Kaupunginlahden rannalle. Edessä on myös sataman alueen kaavalaajennus.