Seniorikortille jatkoa myös ensi vuonna

0
Uudenkaupungin uimahallin irtaimisto on laitettu huutokappamyyntiin.

Kaupungin myymään seniorikorttiin tulee ensi vuoden alusta uusia ominaisuuksia. Korttia on kehitetty hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan nimeämässä työryhmässä ja ikäihmisiltä on kerätty käyttökokemuksia. Kortin hinta on jatkossakin 55 euroa ja se on voimassa vuoden ostopäivästä. Uutena vaihtoehtona mukaan tulee puolikkaan kortin ostomahdollisuus, sen hinta on puolet koko vuoden kortista ja se on voimassa kuusi kuukautta.

Ensi vuonna seniorikortilla pääsee Kalannin ja Lokalahden kuntosaleille sekä uimahalliin ja uimahallin kuntosalille kaikkina arkipäivinä ilman aikarajoitusta. Liikuntapalveluissa seniorikortilla pääsee myös jatkossa hyödyntämään kaveri mukaan -toimintoa eli seniorikortin omistava voi tuoda kaverin mukanaan kolmesti vuoden aikana tai kerran puolen vuoden kortin voimassaoloaikana ilmaiseksi.

Kulttuuripalveluista seniorikortilla voi ostaa kahdesti vuodessa kaksi lippua yhden hinnalla. Etu on voimassa kulttuurikeskus Crusellin esityksiin ja Kuvalan näytöksiin. Uudenkaupungin museon Wahlbergin museotaloon on seniorikortilla vapaa pääsy syyskuusta huhtikuuhun.

Kaupungilta on ostettu keskimäärin 300 seniorikorttia vuodessa. Tällä viikolla kokoontunut hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta päätti myöntää kaupungin saamista lahjoitusvaroista varat seniorikorttitoimintaan.