Kamarikuoro Krysostomos esiintyy Ugissa

0
Mikko Sidoroffin uusi Vigilia on Krysostomos-kuoron ensimmäinen täysin ruotsiksi esittämä teos.

Kulttuuri

Uutta ortodoksista kirkkomusiikkia esittävä Kamarikuoro Krysostomos täytti viime vuonna 20 vuotta. Kuoronjohtaja Mikko Sidoroff sävelsi juhlavuoden kunniaksi ruotsinkielisen Vigilia -jumalanpalvelusteoksen, jonka kuoro tulee esittämään Uudenkaupungin uudessa kirkossa 3. helmikuuta kello 16. Teos on saanut kantaesityksensä viime vuonna Porvoossa ja Loviisassa.

– Olin säveltänyt Vigiliasta jo kolme osaa vuonna 2020. Kun mietin juhlavuodelle suurempaa teoskokonaisuutta, päätin säveltää tämän teoksen loppuun, summaa Sidoroff.

Sidoroff kertoo, että vigiliaa ei tiettävästi ole koskaan aikaisemmin sävelletty ruotsiksi.

– Se tekee tästä varsin ainutlaatuisen. Teoksessa on myös hyödynnetty varsin uutta, isä Mikael Sundkvistin johtaman työryhmän toimittamaa käännöstä, Sidoroff kertoo.

Kuoronjohtaja-säveltäjä Sidoroffin vuonna 2003 perustama kuoro aloitti toimintansa hänen Panihida-teoksensa (ortodoksinen muistopalvelus) kantaesityksellä. Sittemmin kuoro on kantaesittänyt uutta musiikkia lähes vuosittain useilta suomalaisilta säveltäjiltä. Sidoroffin teokset ovat kuuluneet kuoron perusrepertoaariin koko sen toiminnan ajan.

Vigilia-jumalanpalvelus on slaaveilta periytynyt tapa toimittaa ehtoo- ja aamupalvelus sekä. 1. hetken palvelus peräjälkeen. Sidoroffin Vigiliassa on viisitoista osaa. Hän on säveltänyt palveluksen niin sanotut kiinteät osat, jotka toistuvat viikoittain samanlaisena jokaisessa sunnuntaivigiliassa.

–Teokseni on sävelletty kuusiääniselle sekakuorolle ja se kestää noin tunnin. Pitkien a cappella -teosten kanssa on aina haastavaa saada aikaan jännite, joka kestää aina alusta loppuun saakka, Sidoroff lisää.

Uudenkaupungin uuden kirkon konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelmamaksu.