Kirjasto ei ole vain kirjasto

0

Uudenkaupungin pääkirjasto siirtyi väistötiloihin kesällä 2020. Kaupungissa on kiihkeästi odotettu kirjaston paluuta takaisin omaan taloonsa Wasaborgin kortteliin. Kaupunkilaiset kaipaavat yhteistä olohuonettaan, jossa on viihdytty ja vietetty aikaa.

Väistötilat ovat olleet ahtaat. Kirjaston perustoiminnot ovat niissä onnistuneet, mutta kaupunkilaisten olohuonetta vanhasta pankkikonttorista ei ole tullut.

Vanha kirjastotalo valmistuu peruskorjauksesta loppuvuodesta. Kun kaupunkilaiset saavat vielä viihtyisämmän kirjaston käyttöönsä, on helppo ennustaa, että kirjaston kävijämäärä kasvaa.

Kaupungissa on käyty keskustelua talouden tasapainottamisesta. Yhtenä keinona on vähentää kaupungin käytössä olevia neliöitä, säästää siis seinistä.

Keskusteluissa on pyörinyt muun muassa Raatihuoneesta luopuminen. Se tarkoittaisi, että palvelupiste Passarille ja matkailutoimistolle pitäisi löytää tilat muualta. Kun Passari on toiminut ennenkin kirjastossa, on helppo ehdottaa Passarin ja matkailutoimiston siirtoa torin toiselle kulmalle.

Käytännössä ratkaisu ei olisi yksinkertainen. Kirjasto ei ole tänä päivänä vain lainauspiste, vaan lain mukaan kirjastolla on paljon muitakin tehtäviä. Kirjaston pitää tarjota pääsy aineistoihin, tarjota tiloja oppimiseen, työskentelyyn ja harrastamiseen, tarjota tietopalvelua ja ohjausta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että nykykirjaston on tarjottava tilat tutkimiseen, opiskeluun ja järjestettävä erilaisia tapahtumia. Myös omatoimikirjasto on osa nykyaikaista kirjastoa. Yleisötiloja tarvitaan siis reilusti aiempaa enemmän.

Myös Passari vaatii näinä päivinä erityiset tilat, esimerkiksi tietosuojasyistä. Jos Passari ja matkailutoimisto siirrettäisiin kirjastoon, mihin saataisiin mahtumaan kaikki ne toiminnot, joita kirjastotaloon on jo suunniteltu: omatoimikirjasto, lukusali, tietokonerivistö asiakkaitten käyttöön ja lasten pelitila?

Teija Uitto