Suomen seitsemästä tikkalajista kuusi kovertaa pesäkolonsa puihin. Seitsemäs, pieni ja hentonokkainen käenpiika, pesii myös koloissa. Se ei kuitenkaan nakuttele itse omaa kotiaan, vaan pesii muiden tikkojen kovertamissa koloissa tai linnunpöntöissä. Usein sähäkkä käenpiika häätää jo varatusta pesästä asukkaat, ja valtaa kodin omaan käyttöönsä.
Tikkojen pesäpuuksi käy riittävän suurikokoinen puu, jonka ydin on alkanut lahota. Lehtipuiden puuaines on alkujaankin havupuita pehmeämpää, joten usein tikat suosivat niitä. Haapa on pesäpuuna yleinen. Kolo voi löytyä myös koivuista, tai isoista lepistä ja raidoista.
Toisinaan puun valintaan ovat selvästi vaikuttaneet muutkin seikat kuin puuaineksen soveltuvuus. Etenkin palokärjet saattavat kovertaa pesänsä myös hyväkuntoiseen mäntyyn.
Palokärjen pesäkolo voi olla yli puoli metriä syvä ja parikymmentä senttiä leveä. Voi olla, että riittävän isot lahopuut ovat olleet vähissä, joten siksi pesä on täytynyt kovertaa vaivalla kovempaan puuaineikseen.
Tikat saattavat pesiä samassa kolossa kaksikin pesimäkautta. Usein linnut kuitenkin hakkaavat uuden kolon vuosittain. Pesimäajan ulkopuolella ne piipahtavat koloissa yöpymässä.
Monilla lajeilla kolojen hakkaaminen liittyy myös soidinkäyttäytymiseen: ne saattavat keväisin hakata useampia alkuja reviirinsä sopiviin puihin. Yhteistuumin pari valitsee sopivimman ja hakkaa pesäkolon valmiiksi. Tulevina vuosina uusi pesä saatetaan hakata johonkin aiemmin harkinnassa olleeseen puuhun.
Käytön jälkeen kolo jää tyhjilleen, ja tikat kovertavat itselleen uuden. Kolo saa yleensä nopeasti uudet asukkaat. Eri tikkalajien pesäkolot kelpaavat suurin piirtein vastaavan kokoisille lajeille: tiaisille, siepoille, varpuspöllöille, telkille, uiveloille, helmipöllöille, uuttukyyhkyille…
Kotimaan linnuistamme kolmisenkymmentä lajia on kolopesijöitä. Lintujen lisäksi vanhoissa tikankoloissa majaansa voivat pitää myös monet nisäkkäät, kuten lepakot, näädät, oravat ja liito-oravat.
Tikankolojen suosio on korkeimmillaan ensimmäisinä vuosina. Sen jälkeen ne alkavat kenties lahota liikaa, tai muuttua muuten ominaisuuksiltaan huonommiksi. Etelä-Suomessa tehty pikkutikkojen pesäkolojen seuranta osoitti kolojen säilyvän keskimäärin kuusi vuotta hakkaamisestaan, mutta niissä on varmimmin asukkaat vain kahtena ensimmäisenä vuonna.
Koska vanhemmat kolot eivät enää käy muiden eläinten pesäpaikoiksi, tekevät tikat erityisen tärkeää työtä nakutellessaan vuosittain uusia koloja. Tikat, ja metsäluonto, tarvitsevat eri-ikäisiä puita, jotta riittävän suuria pesäpuiksi soveltuvia lahopuita löytyy nyt ja tulevaisuudessa.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala