Ympäristöyhdistys: Koiviston saari tulisi liittää Selkämeren kansallispuistoon

1
Koiviston saari on noin kuuden kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Uudenkaupungin kaupunki on lähestynyt eri tahoja ja kysynyt mielipidettä omistamansa Koiviston saaren ranta-asemakaavan laatimiseen. Samaan kaava-alueeseen kuuluvat myös Rymmin saari ja Latokari. Kaupungin tavoitteena on kaavoittaa saareen omarantaisia loma-asuntotontteja siten, että myytiin tulisi 14 tonttia.

Uudenkaupungin seudun ympäristöyhdistys ehdottaa kaupungille, että saari ja sen viereinen muutama pikkusaari ja niitä ympäröivät vesialueet liitettäisiin Selkämeren kansallispuistoon.

– Koiviston saaressa on ollut aikoinaan kalastajatorppa hakamaineen ja peltoineen. Saaressa on mahdollisesti jäänteitä perinnemaisemasta ja näiden luontoarvoja voisi ennallistaa. Alueella on vanhaa järeää puustoa ja lahopuita, jotka ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuuden kannalta, ympäristöyhdistys toteaa kaupungille antamassa vastauksessaan.

Varsinais-Suomen luonnonarvojen ja -varojen vaihemaakuntakaavassa Koiviston saarten pohjoisosa on merkitty retkeily- ja matkailutoimintojen alueeksi. Koiviston saaresta 1960-luvulla tehdyssä matkailuesitteessä aluetta kuvataan lomasaareksi.

Uudenkaupungin kaupunki on käynnistänyt Koiviston saaren ranta-asemakaavan teon syksyllä 2020. Kaupunkisuunnittelujaosto päätti kaavoituksen uusista tavoitteista viime syksynä.

– Ympäristöyhdistys pitää tärkeänä, että nyt suunnitteluun otettu alue säilyisi kaikilta osin kansalaisten käytössä ja siksi esitämme, että sekä saaret että vesialueet liitettäisiin Selkämeren kansallispuistoon. Esimerkiksi Rauman kaupunki on jo liittänyt omia alueitaan kansallispuistoon, yhdistyksen jäsenet toteavat.

Ympäristöyhdistyksen mukaan Koiviston saari voisi tulevaisuudessa olla Uudenkaupungin ikkuna kansallispuistoon, jonka osia on jo olemassa saaren eteläpuolella.

Yhdistys vetoaa myös tuoreeseen luontopaneelin Suomen luonnon tila ja tulevaisuus -raporttiin, jossa puhutaan luontokadon pysäyttämisestä.

– Omilla päätöksillään Uusikaupunki voisi toimia luontokadon pysäyttämiseksi. Taloudellisesti saaren jättäminen kaavoituksen ulkopuolelle ei ole merkittävä. Esitämme, ettei saaren kaavoitusprosessia jatketa, ympäristöyhdistys huomauttaa.

Koiviston saari sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä kaupungin keskustasta lounaaseen päin. Kaupungin keskustasta venematka saareen kestään 10–15 minuuttia ja saarella on jo valmiiksi kymmenen vuokralla olevaa mökkiä ja kaksi saunaa.

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.