Kaupungin talouden sopeuttamisohjelman käsittelyä jatketaan yhä. Seuraavaksi kaupunginhallitus pohtii kiinteistöihin liittyviä sopeuttamistoimia sekä perehtyy palveluiden järjestämistä koskeviin selvityksiin.
Kaupunginhallitukselle ehdotettiin maanantaina, että se jatkaisi talouden sopeuttamisohjelman henkilöstövaikutteisten toimenpiteiden osalta talous- ja hallintopalveluiden avoimia tai vapautumassa olevia vakansseja koskevien uudelleenjärjestelyiden käsittelyä seuraavissa kokouksissaan.
Lisäksi kaupunginhallitukselle ehdotettiin, että se toteaisi talouden sopeuttamisohjelman yhteistoimintaneuvotteluihin kytkeytyvät henkilöstövaikutteiset toimenpiteet muilta osin päätetyksi ja valtuuttaa henkilöstöjohtajan tiedottamaan henkilöstöä talouden sopeuttamisohjelmaa koskevista päätöksistä.
Kaupunginhallituksen jäsen Seppo Nikula (kok.) ehdotti, että kyseiset kaksi kohtaa poistettaisiin ja ne korvattaisiin siten, että osana sopeuttamisohjelmaa ja viime syksyn yhteistoimintaneuvotteluihin liittyvinä työnantajan päätöksinä kaupunginhallitus jatkaisi seuraavassa kokouksessaan kaupungin organisaation tarkastelua päällikkö- ja johtajatason osalta, jotta saataisiin vielä lisäsäästöjä.
Lisäksi Nikula ehdotti, että kaupungin organisaation muiden tasojen osalta kaupunginhallitus toteaisi yhteistoimintaneuvotteluihin kytkeytyvät henkilöstövaikutteiset toimenpiteet päätetyksi ja valtuuttaisi henkilöstöjohtajan tiedottamaan henkilöstöä talouden sopeuttamisohjelmaa koskevista päätöksistä.
Nikulan esitystä kannattivat Birgitta Runola (kesk.), Johanna Jääskeläinen (ps.), Veli-Matti Virtanen (kesk.), Laura Kontu (kok.) ja Jari Valkonen (ps.). Äänin 7–4 Nikulan esitys tuli kaupunginhallituksen päätökseksi. Nikulan ehdotuksen takana olivat äänestystilanteessa Kontu, Virtanen, Jääskeläinen, Runola, Valkonen ja Raimo Löfsted t (kok.). Merja Koski (sd.), Kari Koski (sd.), Li Grönlund (vas.) ja Janne Sjölund (sd.) jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.
Kaupunginhallitus totesi, että muilta osin yt-neuvotteluihin kytkeytyvät henkilöstövaikutteiset toimenpiteet ovat päättyneet eli muuhun kuin nyt käsittelyn alle nostettuihin päällikkö- tai johtajatasoon liittyvät toimenpiteet eivät johda irtisanomisiin, osa-aikaistamisiin tai lomautuksiin.
Päällikkö- ja johtajataso käsittää kaupungin organisaatiossa päällikkö-, johtaja- ja esihenkilöasemassa työskentelevät viranhaltijat ja työntekijät.
Kaupungissa on käynnissä rekrytointikielto avoimiin tehtäviin siihen asti, että kaikista talouden sopeuttamisohjelman henkilöstövaikutteisista toimenpiteistä on päätetty lopullisesti. Avoimet tehtävät kaupungin organisaatiossa voidaan täyttää ainoastaan määräaikaisesti. Poikkeuksen muodostavat sellaiset työtehtävät, joihin ei ole kaupungin organisaatiossa tehtävän edellyttämää osaamista tai kelpoisuutta.