Matkailuoppaiden ruusu elokuvateatteri Kuvalalle– Kotimaiset elokuvat katsojien suosiossa

0
Tero Vall sai Uudenkaupungin matkailuoppaiden tämän vuoden ruusun. Paikallisten oppaiden puheenjohtaja Tuula-Riitta Karlin (oik.) sekä opasyhdistyksen sihteeri Annukka Markela-Välimäki luovuttavat vuosittain opasruusun taholle, joka on tehnyt Uuttakaupunkia myönteisellä tavalla tunnetuksi.

Uudenkaupungin matkailuoppaat jakavat vuosittain ruusun Kansainvälisenä opaspäivänä. Ruusu luovutetaan sellaiselle paikalliselle taholle tai henkilölle, joka on työllään ja toiminnallaan tehnyt Uuttakaupunkia myönteisellä tavalla tunnetuksi. Tällä kertaa ruusu ja kunniakirja luovutettiin elokuvateatteri Kuvalan Tero Vallille .

– Elokuvateatteri Kuvala on eri nimillä toiminut kaupungissa jo 100 vuotta. Tero Vallin omistuksessa se on ollut vuodesta 2005 lähtien. Kuvala on kokenut Vallin aikana uudistuksia niin istuinten kuin esitystekniikankin osalta, Uudenkaupungin matkailuoppaiden puheenjohtaja Tuula-Riitta Karlin kertoo.

Nykyään elokuvat siirtyvät paikasta toiseen digitaalisessa muodossa, joten Kuvalassa elokuvien ensi-illat ovat nykyään samaan aikaan kuin suuremmissakin kaupungeissa.

– Kuvalan tarjonta saa kiitosta paikkakuntalaisten lisäksi myös monilta vapaa-ajan asukkailta ja matkailijoilta. Kuvalassa huolehditaan hienosti myös lapsia ja nuoria kiinnostavien elokuvien esittämisestä, Karlin lisää.

Kuvalaan tullaan myös Uudenkaupungin ulkopuolelta, koska lähikuntien eri yhdistykset järjestävät matkoja Uuteenkaupunkiin ja elokuviin.

– Kulttuurimatkailu talviaikaan on hyvä lisä kaupungin makailulle, Karlin huomauttaa.

Vall toteaa, että matkailuoppaiden huomionosoitus tuli hänelle täytenä yllätyksenä, mutta sekä ruusu että kunniakirja ilahduttivat häntä kovasti.

– Kunniakirja kiinnitetään Kuvalan seinälle, jotta muutkin pääsevät sitä katsomaan, Vall lupaa.

Kuvalan katsojamäärät eivät ole Vallin mukaan vielä nousseet koronaa edeltävälle tasolle, vaan katsojia käy yhä 80–85 prosenttia muutaman vuoden takaisista luvuista.

– Mutta Myrskyluodon Maija on ollut odotetusti alkaneen vuoden iso hitti ja se menee meillä yli tuhannen katsojan rajan ihan varmasti. Onneksi tänä vuonna on tulossa muitakin varmoja elokuvahittejä, Vall kuvailee.

Kuvalassa käy paljon lapsiperheitä ja vanhempaa väkeä. Vallin mukaan asiakkaita tulee Uudenkaupungin lisäksi Vehmaalta, Taivassalosta, Kustavista, Mynämäestä ja Pyhärannasta.

– Kotimaiset elokuvat ja lastenelokuvat vetävät meillä väkeä. Perinteisesti ulkomaiset toimintaelokuvat eivät kiinnosta niin paljon Uudessakaupungissa. Teemme elokuvakalenterin viikon kerrallaan, koska elokuvien jakeluyhtiöt eivät tee sen pidempiä sopimuksia. Neuvottelemme joka viikko levitysoikeudet uudestaan, Vall lisää.

Paikallisten matkailuoppaiden huomionosoitus jaettiin jo 26. kerran. Aiempina vuosina ruusu ja kunniakirja on annettu esimerkiksi Crusell-viikon aiemmalle taiteelliselle johtajalle Kari Kriikulle , Uudenkaupungin teatterille, Pyhämaan Suviteatterille, Taidetalo Pilvilinnalle, Karjurockille ja Kenkäkauppa Alinalle.