Kalannissa vihitään pareja lähes liukuhihnalta huhtikuussa

0
Kalannin kirkossa vihitään Aino Savolaisen ja kahden muun papin toimesta pareja huhtikuisena keskiviikkona.

Parin kuukauden kuluttua Kalannin kirkossa nähdään kenties hermostuneita ilmeitä, jotka puolessa tunnissa vaihtuvat ilon ja rakkauden täyttämiin helpottuneisiin kasvoihin.

Vaikka parit astelevat yhdessä alttarille, voi juhlastressin jättää toisaalle, kun Viikolla vihille -tapahtumassa luodaan tunnelma vaivattomasti seurakunnan puolesta.

Tilaisuuteen voivat osallistua perinteisten vihkimisten lisäksi myös muut.

– Parit, jotka ovat käyneet siviilivihkimisessä voivat saada siunauksen. Myös vihkivalojen uusiminen onnistuu, Kalannin kappalainen Aino Savolainen kertoo.

Tapahtuma alkaa keskiviikkona 24.4. kello 16 ja vihkimisiä jatketaan vaikka yöhön asti.

– Niin paljon kuin pareja vain ilmoittautuu, Savolainen toteaa.

Savolaisen mukaan haluttiin järjestää tilaisuus pareille, jotka ovat kenties pohtineet kirkkohäiden hintaa tai eivät vain ole saaneet aikaiseksi järjestää vihkimistilaisuutta.

Paikalle voi tulla ihan kahdestaan.

– Todistajiakaan ei tarvita. Suntio ja kanttori ovat paikalla.

Parit saavat seurakunnan puolesta luonnollisesti vihkiraamatun, eikä ihan tyhjin vatsoinkaan tarvitse kotiin lähteä.

– Seurakunta tarjoaa kymmenelle vieraalle kakkukahvit, jotka voi rauhassa nauttia oman hääseurueen kanssa seurakuntakodissa. Myös valokuvaukseen on mahdollisuus, jos haluaa, mutta se pitää itse kustantaa.

Edellisen kerran vastaava tilaisuus järjestettiin Uudenkaupungin seurakunnassa yhdeksän vuotta sitten. Silloinkin Kalannin kirkossa.

– Silloin oli esimerkiksi kaksi noin kahdeksankymppistä leskeä, jotka vasta papin aamenen jälkeen muuttivat kimpsut ja kampsut yhteen.

Jotkut raportoivat vasta jälkikäteen läheisilleen, mitä olivat tehneet, jotkut kutsuivat ystävät ja sukulaiset mukaan.

– Vaikka kakkua on vain kymmenelle, plus hääparille, voi kirkkoon tulla vaikka kuinka paljon. Viimeksi oli yhdellä parilla 80 vierasta.

Non stop -vihkimisestä voi tulla ajatus, että pareja vihitään liukuhihnalta, mutta ihan näin karu ei tilanne ole.

Kirkon sivuhuoneessa, jossa kesäisin on kirkkokahvila, pappi ja pari tapaavat toisensa puoli tuntia ennen vihkimistä.

– Se vaatii papilta heittäytymistä, että siinä tavataan ja napataan olennainen puheeseen.

Savolainen on innoissaan tapahtumasta. Hän muistaa viime kerran lämpimänä ja tunnelmallisena tilaisuutena.

– Viimeksi oli yhdeksän paria, mikä on aika paljon, kun vuodessa vihitään vajaa parikymmentä paria, Savolainen sanoo.

Silloin kaikille kolmelle papille tuli kolme paria ja viimeinen pari kuuli aamenen puoli yhdeksän aikaan illalla.

Tällä kertaa Aino Savolaisen ohella pareja vihkivät kirkkoherra Juhana Markkula ja seurakuntapastori Nina Koskela . Kanttoreina vuorottelevat Ari Stenman ja Hanna Pishro .

Kanttorit ovat laatineet pareille musiikkiehdotuksia, joista voi valita alku- ja loppusoitot.

Vastaava tilaisuus on järjestetty vuosina 2011 ja 2015. Edellisestä kerrasta on siis vierähtänyt aikaa. Nyt vihkitapahtumalle löytyi sopiva aika.

– Nyt oli otollinen hetki, Savolainen sanoo ja muistuttaa myös pienestä numeroleikistä, mikä päivämäärästä 24.4.2024 tulee, kun tilaisuus vielä alkaa kello neljä iltapäivällä.

Avioliiton esteiden tutkinnan vuoksi tapahtumaan on ilmoittauduttava etukäteen. Esteiden tutkinta kestää seitsemän vuorokautta, joten ihan viime tippaan ei kannata ilmoittautumista jättää. Ilmoittautuminen tapahtuu Uudenkaupungin seurakuntatoimiston kautta.

Vihille pääsevät kaikki kirkon jäsenet.

– Ei ole väliä, minkä seurakunnan jäsen on. Monet seurakunnassamme vihityistä ovat sellaisia, jotka ovat viettäneet täällä nuoruuttaan ja haluavat vihille tutussa kirkossa, Savolainen muistuttaa.