Vahteruksella tarvetta uusille toimitiloille – Kaupunki käynnistää asemakaavan muutoksen Kalannissa

0
Vahteruksen suunnittelemia ja valmistamia levylämmönsiirtimiä käytetään energia-, prosessi ja kemianteollisuuden sekä kylmätekniikan sovelluksissa.

Kaupunki käynnistää asemakaavan muutoksen Kalannissa Teollisuustien ja Yrittäjäntien alueella. Lisäksi kaupunkisuunnittelujaosto päätti torstain kokouksessaan, että osallisia kuullaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmalla.

Asemakaavan muutos liittyy Vahterus Oy:n pyyntöön, jolla olisi tarkoitus kasvattaa alueen rakentamistehokkuutta ja sillä mahdollistetaan toimitilojen rakentaminen. Samalla Vahterus Oy on pyytänyt kaupunkia selvittämään mahdollisuutta siihen, että Teollisuustien itäpuolen tontti liitettäisiin Vahteruksen länsipuoleiseen tonttiin.

Kaavan muutosalue liittyy oleellisesti jo kaupungin kaavoituskatsauksessa mukana olevaan Yrittäjäntien liikennejärjestelyihin liittyvään asemakaavan muutokseen. Tämä asemakaavamuutos on puolestaan tullut vireille kantatie 43:n turvallisuuden parantamistarpeesta. Kaupunki vie hankkeen suunnittelua eteenpäin yhdessä Ely-keskuksen kanssa.

Kahta kaavahanketta suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena. Lisäksi alueella on voimassa kolme eri asemakaavaa: Kalannin kirkonseutu, Kalannin kirkonseudun rakennuskaava sekä Mannersuon asemakaava.

Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan liittymäjärjestelyt sekä suunnitellaan alueen muut kulkuyhteydet ja tonttijärjestelyt.