Kustavissa isketään tarinaa ja soudetaan kirkkoveneellä – Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon ohjelmisto julkaistu

0
Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko järjestetään tulevana kesänä jo 25. kerran.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon juhlavuoden ohjelmisto julkaistiin perjantaina. Kyseessä on monitaiteellinen sekä elämyksellinen kulttuuritapahtuma saaristomaisemissa, jonka ytimen muodostavat teatteriesitykset, luennot sekä oheisohjelmisto. Tulevan kesän teemana on Kaiken takana on tarina.

Kirjallisuusviikko järjestetään ensi kesänä 10.–14. heinäkuuta. Kilpi-viikon avajaisten juhlapuhujaksi saapuu tämän vuoden Finlandia-voittaja Sirpa Kähkönen . Avajaispäivän iltana kuullaan Seela Sellan tähdittämä, Sirpa Kähkösen teksteihin pohjautuva runoesitys Vihreä sali soi.

Tapahtumaviikon aikana kuullaan tarinoihin liittyviä luentoja muun muassa Astrid Swanilta , Anna Kortelaiselta ja Iida Turpeiselta . Tänä vuonna Kustavissa kilpaillaan ensimmäistä kertaa Tarinaniskennän SM-kilpailun osakilpailu ja soudetaan vuosien tauon jälkeen jälleen kirkkoveneellä.

Vuonna 2024 Volter Kilven syntymästä on kulunut 150 vuotta ja kirjallisuustapahtuma täyttää 25 vuotta. Kesän uutuutena tullaan näkemään juhlavuoden kunniaksi taiteellisen johtajan Elina Kilkun ohjaama ja Tuukka Vasaman esittämä monologi Sanat varisevat helminä sydämelle – kirjailija Volter Kilven tarina, joka on dramatisoitu Laura Kokon palkitun Volter Kilpi -elämäkerran pohjalta.

Kilkun Kilpi-dramatisointi Onnen saarella tekee paluun ohjelmistoon ensi kesänä. Paluun Kustaviin tekee myös Kilpi-esitys Merimiehen leski sekä Kaaskerin Lundström Juha Hurmeen esittämänä. Ohjelmistoon kuuluu myös Yövieraiden Albatrossin tarina.

Esittävän taiteen ohjelmistoon kuuluu myös muun muassa Hillevi Kilpeläisen Helvi Hämäläisestä kertova monologi, Pinja Hahtolan esitys Eino Leinon eksät – enemmän tai vähemmän muusina sekä Tarinateatteri Voxin ja Hyvän Kätilön yleisöä osallistava esitys Tarinoita meren ääreltä. Klockriketeater tuo Kustaviin Nobel-palkitun Jon Fossen novelliin pohjautuvan ruotsinkielisen lukudraaman Vågornas långsamma musik.