Pääkirjaston palveluvalikoima kasvaa – Taustalla muutokset Raatihuoneella ja Mörnessä

0
Uudenkaupungin pääkirjaston asiakaspalvelupisteeltä saa jatkossa aiempaa enemmän palveluita. Tiskin takana parhaillaan kirjastonhoitaja Lauri Seutu ja kirjastotoimenjohtaja Salla Mäkinen.

Uudenkaupungin pääkirjastosta on saanut maaliskuun alusta alkaen entistä laajemmin eri palveluita. Kirjastoon nimittäin siirtyi osa aiemmin Raatihuoneella toimineen kaupungin palvelupiste Passarin toiminnoista. Kirjastosta voi käydä kysymässä vaikkapa viranomaisten lomakkeita tai hankkimassa joukkoliikenteen lippuja.

– Kirjastosta saa nykyään esimerkiksi verolomakkeita, täytettäviä kompostointi-ilmoituksia tai yritystukihaun lomakkeita. Niitä voi noutaa ainakin näin aluksi kirjaston lainaustiskiltä, Uudenkaupungin kirjastotoimenjohtaja Salla Mäkinen kertoo.

Jossain vaiheessa lomakkeille saattaa tulla oma paikka, josta niitä voi käydä rauhassa noutamassa, mutta toistaiseksi niitä saa asiakaspalvelutiskiltä.

– Jos asiakkailla on lomakkeisiin liittyviä lisäkysymyksiä, ohjaamme heidät oikean viranomaisen luokse, koska emme ole kirjastoissa verotuksen tai kompostoinnin asiantuntijoita, Mäkinen korostaa.

Suurin muutos kirjastolle on se, että nyt tiskiltä voi käydä ostamassa myös joukkoliikenteen kausilippuja sekä matkakortteja.

– Seutuplus-palvelu siirtyi Passarista meille. Olemme jo myyneet muutamia lippuja ja vastanneet tiedusteluihin. Kirjaston työntekijöitä on koulutettu tähän sekä ely-keskuksen että kaupungin oman väen voimin, Mäkinen summaa.

Passarin palveluiden siirryttyä kirjastoon, saa palveluita aiempaa laajemmilla aukioloajoilla.

– Ja aukioloaikojen laajennushan on asiakkaille palvelun parannusta. Samalla vahvistimme kirjaston asemaa kuntalaisten neuvontapaikkana, Mäkinen toteaa.

Mäkisen mukaan kirjaston työntekijät ovat ottaneet hyvillä mielin vastaan laajenevat työtehtävät. Yhteensä pääkirjastossa, Kalannin kirjastossa ja kirjastoautossa on 12 työntekijää.

– Työntekijät ajattelivat meillä myös sitä, että kaupungilla käytiin juuri yt-neuvottelut, joten kannamme kortemme kekoon palveluiden uudelleen järjestelemisessä, Mäkinen jatkaa.

Uudenkaupungin pääkirjastosta on jo pitkään voinut lainata kirjojen, lehtien sekä cd- että dvd-levyjen lisäksi esimerkiksi liikuntavälineitä.

Kirjasto on tarjonnut myös tietotekniikkaan liittyvää opastusta, kopiointi- ja tulostuspalvelua tai kirjakassipalvelua. Nämä palvelut jatkuvat kirjastossa yhä.

– Entisestään laajentunut asiakaspalvelu saattaa houkutella meille myös uusia lainaajia. Ehkä jopa joku sellainen innostuu käymään kirjastossa, joka ei ole aiemmin tutustunut palveluihimme, Mäkinen pohtii.

Pääkirjasto toimii neljättä vuotta väistötiloissa Alisenkadun ja Rauhankadun risteyksen kiinteistössä. Tien toisella puolella olevaa vanhaa kirjastorakennusta peruskorjataan parhaillaan ja urakan pitäisi valmistua jouluksi. Kirjasto ei kuitenkaan avaa heti remontin jälkeen toimintojaan puutaloon, vaan edessä on parin kuukauden muuttourakka.

– Muuton ajaksi pääkirjaston palveluihin tulee käyttökatkos, mutta Kalannin kirjasto ja kirjastoauto palvelevat silloinkin. On vielä ratkaisematta, mihin Passarista meille siirtynyt asiakaspalvelu muuttaa sen ajaksi, Mäkinen sanoo.

Passarin uusi palvelupiste toimii Mörnessä

Maaliskuun alussa aiemmin Raatihuoneella olleet kaupungin palvelupiste Passarin palvelut siirtyivät virastotalo Mörneen. Myös kaupungin asiakaspalvelua ja viestintää hoitavat Iida Huhtala ja Eeva Sinervä siirtyivät Mörneen. Passarin toiminta on osa kaupungin hallintopalveluita, joten toiminnot löytyvät Mörnen neljännestä kerroksesta samalta käytävältä kuin muutkin hallinnon työntekijät.

Passarin asiakaspalvelupiste on auki tiistaisin ja keskiviikkoisin sekä muulloin ajanvarauksella.

– Heti ensimmäisinä asiakaspalvelupäivinä väkeä kävi hyvin eli ihmisillä oli vajaan viikon muuttotauon aikana tullut jo monenlaista Passarin kautta hoidettavaa asiaa, Sinervä kertoo.

Passarin uudesta toimipaikasta saa jatkossakin henkilökohtaista neuvontapalvelua. Siellä voi asioida esimerkiksi venepaikkoihin, kalastuslupiin tai kaupungin työntekijöiden ruokalippuihin liittyvissä asioissa. Myös koirapuiston avaimia saa yhä panttia vastaan Passarista. Sieltä saa myös talousvesitutkimuksen näytepulloja.

– Vaikka asiakaspalvelumme on auki vain kahtena päivänä viikossa, niin puhelimitse ja sähköpostitse meihin saa yhteyttä joka arkipäivä, Sinervä lisää.

Passarissa ei ole enää kirjojen myyntiä tai löytötavaroiden vastaanottoa. Löytötavarat on jatkossa toimitettava poliisilaitokselle. Raatihuoneella toimii vielä ainakin toistaiseksi kaupungin matkailuneuvonta, kaupungin elinkeinopalveluiden toimisto sekä Vakka-Suomen musiikkiopisto. Musiikkiopisto muuttaa Wintteriin ensi keväänä.

Muutokset Raatihuoneen toimintoihin liittyvät kaupungin sopeutustoimiin. Kaupunki valmistautuu siihen, että Raatihuoneen kiinteistö laitettaisiin myytävien kiinteistöjen listalle.