Valkohäntä-peurojen kanta on laskusuunnassa

0
Valkohäntäpeurakannan lasku näkyy myös peurakolareiden määrien laskussa.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan Suomessa oli talvella 2023–2024 noin 117 000 valkohäntäpeuraa.

– Valkohäntäpeurakanta on pienentynyt kolmen vuoden takaisesta 150 000 yksilön huippulukemasta. Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta ja riistahallinnon tavoitteiden suuntaista, kertoo erikoistutkija Sami Aikio Lukesta.

Valkohäntäpeurakannan väheneminen näkyy saalismäärien pienenemisenä ja peurakolareiden vähenemisenä. Kannan pienenemisen keskeisenä syynä on tehostettu metsästys, mutta myös peura-alueen runsastuneilla susi- ja ilveskannoilla voi olla vaikutusta. Tähän saadaan lisävalaistusta keväällä alkaneesta tutkimuksesta, jossa selvitetään petojen vaikutuksia pieniin hirvieläimiin.

Valkohäntäpeurakanta keskittyy Lounais-Suomeen. Uuden mallin tuottaman arvion perusteella kanta pieneni 11 % viimevuotisesta, ja laskua oli erityisesti tiheimmän kannan alueella Varsinais-Suomessa, Etelä-Hämeessä ja Uudellamaalla. Kannan koko pieneni tai pysyi liki ennallaan lähes kaikilla hirvitalousalueilla.

Muutokset valkohäntäpeurakannan levinneisyysalueessa ovat hitaita ja peräkkäisten vuosien välisissä eroissa satunnaisvaihtelun merkitys voi olla suuri. Nyt kannan pohjoisraja kulkee Raahen seudulta Oulujärven eteläpuolelle ja Pielisen ympäristöön. Valkohäntäpeuroja voi esiintyä myös tämän alueen ulkopuolella, mutta metsästyksen puuttuessa niistä ei kerry kannanarvioinnin edellyttämiä tietoja.

Luke arvioi valkohäntäpeuran talvikannan koon vuosittain. Riistahallinto käyttää kanta-arviotietoja muun muassa päättäessään valkohäntäpeuran metsästyslupamääristä.