Kirkolla on yhä tärkeä tehtävä

0

Pääsiäistä vietetään monessa perheessä kevään juhlana. Lapsiperheissä joulu on yleensä se vuoden suurin juhla.

Pääsiäinen on kuitenkin kristikunnassa se suurin juhla, ikään kuin kirkon kivijalka. Kristinuskohan on uskoa Jeesukseen Kristukseen ja hänen kuolemaansa ristillä.

Pääsiäisen traditiot ovat hyvin puhuttelevia. Niiden kautta kirkko voi tavoittaa myös kirkkoon kuulumattomia. Erityisesti kirkon Ekopaasto-kampanja on kiinnostanut ihmisiä. Ekopaastossa vahvistetaan omaa luontosuhdetta, hillitään omia kulutustottumuksia ja lievitetään samalla ilmastoahdistusta.

Paastoa voi pitää monesta muustakin asiasta, syödä vaatimattomammin tai pitää taukoa vaikka sosiaalisesta mediasta.

Vaikka viime vuosina seurakuntien jäsenmäärät ovat olleet laskussa, kirkolla on yhä tärkeä tehtävä yhteisen arvopohjamme rakentamisessa. Ne viestit, mitkä kirkosta lähtevät, ovat merkityksellisiä myös kirkkoon kuulumattomille.

Viime vuoden lopussa kirkko teki kyselyn, jossa ilmeni, että nuoret miehet ovat nykyisin uskonnollisempia kuin nuoret naiset. 42 prosenttia 18–24-vuotiaista miehistä arvioi, että kirkon arvot vastaavat myös heidän arvojaan. Nuorilla naisilla lukema oli vain 26 prosenttia.

Kirkon tutkimuksissa on myös havaittu, että isät kannattavat lapsen kastetta useammin kuin äidit. Konservatiiviset arvot puhuttelevat siis enemmän nuoria miehiä. Toisaalta kun kirkossa liberaalit arvot vahvistuvat, se saattaa vedota nuoriin naisiin. Kirkossa tapahtuvat muutokset heijastelevat koko yhteiskuntaan.

Kirkolla on tärkeä tehtävä myös yhteisöllisyyden perustana. Matalin kynnys on usein suurissa yleisötapahtumissa, kuten Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa.

Uudessakaupungissa esitetään lauantaina ensimmäistä kertaa Via Crucis – Ristintie -katunäytelmä. Yleisö pääsee osaksi näytelmää kulkemalla kulkueen mukana Myllymäeltä Uudelle kirkolle.

Katunäytelmä voi olla tapahtuma, joka vetää yhteen kirkkoon kuuluvia ja kuulumattomia.

Teija Uitto