Lakko jatkuu vielä viikon

0
Lakko on hiljentänyt Suomen satamaliikenteen. Lakko jatkuu vielä viikon ajan.

JHL ja muut SAK:n liitot ovat ilmoittaneet jatkavansa edelleen poliittista lakkoa vientialoilla. Lakko alkoi 11. maaliskuuta ja sitä päätettiin nyt jatkaa jo toistamiseen. Lakon uusi päättymispäivä on sunnuntai 7. huhtikuuta. Ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström katsoo, että lakkoilun jatkaminen oli välttämätöntä.

Uusimmassa lakossa on mukana noin tuhat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n jäsentä. JHL:n lakot vaikuttavat rautateiden tavaraliikenteeseen ja lukuisien satamien toimintaan eri puolilla Suomea. Lakossa olevien satamien joukossa on myös Uudenkaupungin satama.

Poliittinen lakko kohdistuu Suomen hallituksen suunnittelemiin työelämän ja sosiaaliturvan heikennyksiin.