Meidän Iken muistoksi

0

Lokalahdella paljastetaan sunnuntaina muistomerkki Suomen pitkäaikaisimman kansanedustajan ja moninkertaisen ministerin Ilkka Kanervan muistomerkki. Jos joku, niin Kanerva ansaitsee muistomerkkinsä.

Muistomerkin luonnollinen paikka on Lokalahdella. Kanerva paitsi syntyi Lokalahdella, piti Lokalahtea läpi elämänsä tärkeänä paikkana. Hänet hyvin tuntevat ovat kertoneet, että Lokalahti oli Kanervalle aina turvapaikka. Kun poliitikon uraan mahtui myös ikäviä vaiheita ja kohuja, Lokalahdella hänet tunnettiin ja tiedettiin hyväksi mieheksi. Siellä hänellä oli aina vankka tuki.

Mutta oli Kanervalla ystäviä paljon muuallakin. Niin laajaa ystävien ja tuttavien piiriä kuin Kanervalla oli, on hyvin harvalla ihmisellä. Kun muistomerkkitoimikunta alkoi suunnitella muistomerkin hankintaa, kymmenet yksityiset henkilöt ilmoittivat haluavansa olla mukana teoksen hankinnassa.

Ilkka Kanerva oli arvostettu poliitikko ja ulkopolitiikan asiantuntija, mutta vähintään yhtä paljon häntä arvostettiin ihan vain ihmisenä. Kanerva suhtautui kaikkiin tasa-arvoisesti. Niin huonoa päivää hänellä ei ollutkaan, etteikö hän olisi jaksanut tervehtiä ja huomioida läsnä olevat. Kanervan sosiaaliset taidot olivat omaa luokkaansa. Hänen kaltaisiaan tarvittaisiin enemmän politiikan kentillä, mutta myös tavallisessa arjessa.

Vaikka Kanervan suosiota koeteltiin kohuissa, äänestäjät aina lopulta luottivat Kanervaan. Hänen suosionsa perustui aitouteen.

Kanervalla oli ystäviä laajalti myös urheilun puolella. Lokalahden Leiskussa urheilukipinänsä saanut ja kymmenottelussa kilpaillut Kanerva toimi urheilujohtajan urallaan useissa keskeisissä urheilujärjestöjen tehtävissä. Hän toimi muun muassa Suomen olympiakomitean varapuheenjohtajana ja Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtajana. Jotain hänen suosiostaan kertoo, että kun hänen kuolinvuotenaan järjestettiin Paavo Nurmi Games Turussa, bussilastillinen kisaan osallistuvia urheilijoita halusi vierailla Kanervan haudalla.

Sunnuntaina Lokalahdella nähdään valtion johtoa, mutta myös politiikan ja urheilun suurnimiä. He muistelevat kanssamme meidän Ikeä.

Teija Uitto