Haukikantaa pyritään vahvistamaan poikaskasvatuksella

0
Hauki on suosittu saaliskala vapaaajankalastajien keskuudessa.

Uudenkaupungin alueella on havahduttu haukikantojen selkeään ja nopeaan laskuun. Ilmiölle on löydetty monta selitystä.

– Haukien luontaiset lisääntymisalueet ovat vähentyneet rehevöitymisen, rantarakentamisen ja ruoppausten seurauksena. Myös ilmastonmuutoksella on osuutensa muutokseen, selvitti Joonas Aaltonen Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksesta.

Haukikannan lasku vaikuttaa sekä kalastukseen että ympäristöön. Hauki on yleisimpiä ja suosituimpia vapaa-ajankalastajien saalislajeja. Uudessakaupungissa kalastusmatkailu nojautuu pitkälti hauen kalastukseen ja paikkakunnalla on pidetty lähes vuosittain myös haukikisoja.

– Hauella on erittäin merkittävä rooli ekosysteemissä, sillä se pitää särkikalakannat kurissa. Esimerkiksi aikuisella lahnalla ei käytännössä ole muita vihollisia kuin hauki, muistutti Aaltonen.

Haukikantoja pyritään nyt elvyttämään poikasistutusten avulla. Hankkeessa on mukana useita yhteistyötahoja; Pyhämaan kalastajaseura, paikallisia vapaa-ajankalastajia, Kustavin-Uudenkaupungin kalatalousalue, Länsi-Suomen Kalatalouskeskus sekä ammattiopisto Livia.

– Tarkoituksena on pyytää haukiemoja ja lypsää niistä saatava mäti talteen. Mäti puolestaan viedään Pyhämaassa olevalle hautomolle ja siitä kasvatetaan hauenpoikasia. Kun poikaset ovat riittävän suuria ,ne vapautetaan Pyhämaan ja Uudenkaupungin edustan merialueelle, tiivisti Aaltonen.

Tarvittavien emohaukien pyyntiin tarvitaan apua vapaa-ajankalastajilta.

– Mädin lypsyyn uskon saavani avukseni opiskelukavereitani Liviasta, kertoi Joonas Aaltonen.

Aaltoselle Hauki kasvuun -hanke on samalla opinnäytetyö Liviaan kalastusmestarin erikoisammattitutkintoa varten. Hän työskentelee oppisopimuksella Länsi-Suomen kalatalouskeskuksessa. Hankkeelle on haettu rahoitusta Lännen kalaleader -ohjelmasta.