– Ollaan tehty koruja ja pelattu lautapelejä. Joskus piirretty jotain. Yleensä istutaan pöydän ääreen ja pelataan jotain, Mette kuvailee.
Tällä kertaa Paanulassa oli erikoisempaa ohjelmaa, kun Uudenkaupungin 407-vuotisjuhlien ja Uusikaupunki-viikon kunniaksi tarjolla oli kääretorttuja, joita sai itse koristella.
– Ei ollut mitään suunnitelmaa, tein miten tuntui hyvältä, Mette kuvailee omaa koristeltua kääretortun palastaan.
Viidesluokkalainen Matias Maula rakensi oman tortun palasensa eri tavalla. Päälle tuli kyllä kermavaahtoa ja dinosauruksen muotoinen syötävä koriste kuten muillakin, mutta muut strösselit ja karkit hän jätti reunoille.
Yleensä Paanulassa ei syödä karkkeja tai juoda limonadeja, mutta tällä kertaa herkuttelu oli luvallista.
– Lapset aloittavat aina omilla eväillä, mutta karkkia tai limpparia ei ole, kaupungin nuoriso-ohjaaja Pia Rauha sanoo.
5.–6.-luokkalaiset tulevat yleensä suoraan koulusta tiistaisin Paanulaan. Seitsemäsluokkalaiset ja muut alle 18-vuotiaat nuoret saavat kokoontua puoli neljästä eteenpäin eli siitä, kun linja-auto saapuu Lokalahdelle.
– Isompia käy vähemmän, mutta heidän kanssaan on käyty hyviä keskusteluja, Rauha sanoo.
– Välipalat ja tekeminen ovat pienemmille tärkeämpiä, Uudenkaupungin seurakunnan lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijä Jaana Kulmala täydentää.
Lokalahden seurakuntakoti Paanula on ollut nuorisotoiminnan koti viime syksystä lähtien. Yleensä paikalla ovat Rauha ja Kulmala, mutta välillä mukana on myös partiolaisten edustajana Helena Ahtiainen .
– Syksystä lähtien kokoonnuttiin ensin joka toinen viikko, mutta he toivoivat kovasti, että olisi joka viikko, Rauha kertoo.
Niinpä joulun jälkeen ilmestyikin kirjekuori, josta lapset saivat itse löytää iloisen uutisen, että nuokkari kokoontuu joka viikon tiistai 21.5. asti
Paanulassa voi pelata pöytälätkää ja koronaa tai ihan vain lätkiä korttia tai piirrellä.
– Olemme tiedustelleet, että mitä he haluavat tehdä ja yhdessä keksitty tekemistä, Rauha kertoo.
Suosittujen helmikorujen lisäksi on koristeltu puisia jojoja.
– Isompien kanssa koristeltiin t-paitoja. Tuli aivan loistavia, Rauha iloitsee.
Nyt Uudenkaupungin synttäreiden kunniaksi koristeltiin siis kääretortun palasia. Ensin vuoron saivat 5.–6.-luokkalaiset ja hieman myöhemmin iltapäivällä yläkoululaiset ja muut korkeintaan 17-vuotiaat nuoret.
Uusikaupunki-viikolla on kakkuja koristeltu myös Kalannissa ja Vantissa. Perjantaina Vantissa ja Kalannissa on myöhis, jossa on Uki-aiheisia tietovisoja