Kylmyys ja lumi hidastavat kevättöiden etenemistä

0
Alkuviikosta iskenyt takatalvi teki kiusaa niin ammattiviljelijöille kuin kotipuutarhureille. Kalannissa maisema oli tiistaina iltapäivällä hyvin talvinen.

Kevät on alkanut poikkeuksellisen viileänä. Kevään etenemistä ovat hidastaneet niin yöpakkaset, pitkään jatkunut kylmyys kuin alkuviikolla koko maahan tupsahtanut takatalvi. Lumentulo täällä maan lounaisosassa ei ollut poikkeuksellista ajankohtaan nähden, mutta lumen määrä oli.

Kaikki tämä on hidastanut viljelijöiden kevättöitä. Myös jo maahan istuttujen kasvien kuten varhaisperunan kasvutahti on ollut hidasta. Muovien ja harsojen alla peruna kuitenkin selviää lyhyestä takatalvesta huolimatta, sillä maa ei kuitenkaan ole jäätynyt uudelleen. Kotimaista varhaisperunaa on siis yhä lupa odottaa juhannuspöytään.

Kun säätila lämpenee, niin peltotyöt voivat käynnistyä nopeasti.

– Kasvukausi on hieman myöhässä aikataulusta, mutta jos säätila lämpenee nopeasti, niin pellot kuivuvat nopeasti kylvökuntoon. Yöpakkasten aikaan kannattaa hyödyntää peltojen parempaa kantavuutta syysviljojen lannoituksessa, totesi kasvintuotannon toimialapäällikkö Juha-Matti Toppari ProAgriasta.

Syysviljojen kunto on vielä hieman epäselvä, mutta ainakin kumina ja ruis näyttävät ProAgrian selvitysten mukaan selvinneen kohtalaisen hyvin talvesta. Syyskasveja suojeli paksu lumipeite, joka suojasi kasveja talven kovilta pakkasilta.

”TAKATALVI PURI VALKOISIN HAMPAIN”

Vaikka moni taivastelee tämän kevään säitä ja ankaria lumisateita vielä huhtikuun lopulla, niin oikutteleva kevätsää ei Suomessa ole aivan poikkeuksellista. Pahempaakin on koettu kuin kylmä huhtikuu.

Vuonna 1975 kevät oli tullut varhain ja peltotyöt oli saatu päätökseen hyvissä ajoin. Mutta toukokuun lopulla iski takatalvi. Pakkanen laski Vakka-Suomessa yöllä jopa – 6 asteeseen ja seuraavana päivä saatiin vielä rankka raekuuro. Jo taimettuneet kasvit paleltuivat.

Uudenkaupungin Sanomat kertoi tilanteesta 31.5. 1975 seuraavasti:

– Sokerijuurikas on kärsinyt ilmeisesti eniten. Samalla listalla on myös mansikka. Selvää jälkeä on tapahtunut paikkapaikoin myös varhaisperuna- ja hernekasvustoissa. Takatalvi puri valkoisin hampain. Tuulen mukana tullut pakkanen kuivatti kasvustot ja teki sitten selvää jälkeä.