– Olen kulkenut apurahojen turvin Wivin jäljillä eri puolilla Ruotsia, Tanskaa ja Suomea. Hän oli hyvin liikkuvainen ja siinäkin mielessä poikkeuksellinen nainen omana aikanaan. Materiaalia hänestä on löytynyt mitä erilaisimmista paikoista. Elämänsä aikana Wivi Nordberg ehti nimittäin toimia muun muassa kirjakauppiaana, majatalon pitäjänä, opettajana, kirjailijana, keksijänä, suomalaisen voikaupan agenttina, raittiusagitaattorina ja hoitolaitoksen johtajattarena, kertoi Tuula Lukic.
Wivi Nordberg syntyi vuonna 1846 ja kuoli vuonna 1916.
– Yksi merkittävimmistä Wivi Nordbergin elämää valottaneista löydöistä tehtiin Uudestakaupungista noin vuosi sitten, kun erään rakennuksen ullakolta löytyi hänen kirjeenvaihtoaan ja muuta häneen liittyvää kirjallista materiaalia. Ja mikä parasta, samanlainen löytö tehtiin Uudessakaupungissa noin kuukausi takaperin.
– Kirjeet olivat pölyisiä ja nuhruisia, mutta tuskin pysyin nahoissani, kun sain ne käteeni. Nämä kirjeet antavat Wivin tarinaan niin paljon lisää, lihaa luiden päälle, kuvaili Lukic.
Lukic sai inspiraation kirjoittaa Wivi Nordbergin elämästä tehdessään Porvoon Raittiusseuran historiikkia.
– Olen aloittanut hyvin pienistä tiedonjyvistä. Minut on otettu Uudessakaupungissa vastaan avoimesti ja auttavaisesti vastaan, vaikka kukaan ei ole tiennyt, kuka Wivi oikein oli. Hän on painunut historian saatossa unohduksiin, ja voit kuvitella mikä vastaanotto yleensä on, kun kerron hänen olleen raittiusihminen: yksi jos toinen nostelee kulmiaan, kunnes kuulee mitä kaikkea Wivi ehti elämässään tehdä, Lukic hymyili.
Se, että Wivi Nordbergin elämästä löytyi vielä tänä vuonna lisää aineisto, ei oikeastaan ollut sattuma.
– Museonjohtaja Mari Jalava oli omassa somepostauksessaan kertonut lyhyesti Wivi Nordbergistä ja tämä oli herättänyt uusikaupunkilaisten kiinnostuksen. Sitä kautta löytyi lisää kohdehenkilöön liittyvää materiaalia. Ehkäpä jostain kätköistä löytyisi vielä lisää materiaalia, aprikoi Lukic.
Huhtikuun lopulla Tuula Lukic vietti Uudessakaupungissa kolme päivää tutustuen uusiin, Wivi Nordbergin elämästä kertoviin kirjallisiin löytöihin.
– Lyhyt, mutta viehättävä tapaaminen oli Uudenkaupungin kirkossa, kun osuin sopivasti aukioloaikaan iltasella katsomaan miljöötä, jossa Wivi vihittiin 1869. Paikalla oli kaksi ”vahtia”, jotka innostuivat valtavasti Wivistä, vaikka eivät olleet kuulleet hänestä aiemmin. Kaikkia tällaisia tapaamisia vaalin sydämessäni. Ne kannustavat minua muutoin aika yksinäisessä tai ominpäin keskittyneesti etenevässä kirjailijan ja tutkijan uurastuksessa, kiitteli Lukic.
Tietokirjassaan Wivi Nordbergin elämästä Lukic tuo esille paitsi Wivin jännittäviä elämänvaiheita, niin myös hänen omaa salapoliisityötä lähteiden perässä. Kuvamateriaalikin kirjaan on jo tarjolla runsaasti.
Kirjailija on kuitenkin kiinnostunut kuulemaan ja näkemään mikäli uusikaupunkilaisten hallussa on Wivi Nordbergin elämään liittyvää, ennen julkaisematonta aineistoa. Häneen voi olla yhteydessä postilla tai puhelimitse. Hänen numeronsa on 040 7078197 ja osoite Huvilakatu 8, 06100 Porvoo.
Wivi Nordbergin kotitalo Uudessakaupungissa on yhä pystyssä ja se toimii nykyään Juhla-Pookina.