Lehtipuiden vimmaisen elämänryöpyn saa aikaan kevään kiihdyttämä mahlan nousu juuristosta. Mahlaa voi ajatella puiden verenä: se kuljettaa kasvin tarvitsemia ravinteita ja hivenaineita sinne, missä niitä kulloinkin tarvitaan. Talven ajaksi lehtipuut ovat vetäytyneet enimmäkseen lepotilaan. Sitä varten ne ovat keränneet tulevan kevään kasvuun tarvittavat ravinteet juuristoon suojaan.
Päivän pidentyminen ja ilmojen lämpeneminen ovat merkkejä suotuisten kasvuolosuhteiden lähestymisestä. Auringon lämpö saa puiden aineenvaihdunnan taas käyntiin, jolloin soluhengitys haihduttaa maanpäällisten osien kautta vettä. Koko kasvin pituudelta kulkeviin nestevirtauksen mahdollistaviin solurakenteisiin syntyy alipainetta, ja haihtuvan veden tilalle virtaa uutta juuristosta.
Kun maaperän routa hellittää otettaan, pääsevät puiden juuret jälleen ottamaan vettä. Näin myös mahlan muodostuminen mahdollistuu, sillä se koostuu suureksi osaksi vedestä. Lämpimät kevättalven päivät voivat olla haitallisia, jos maa on vielä jäässä ja routa ulottuu syvälle. Silloin kasvit eivät saa korvattua haihtuvaa vettä, jolloin ne kärsivät kuivuudesta.
Ihmiset ovat käyttäneet mahlaa hyödyksi monin eri tavoin jo pitkään. Sitä käytetään sellaisenaan juomana ja juomasekoituksissa. Lisäksi mahlaa voidaan jatkojalostaa eri tavoin ja käyttää myös esimerkiksi kosmetiikkateollisuudessa raaka-aineena.
Pohjoisamerikkalaisista sokerivaahteroista valutetaan mahlaa, josta valmistetaan keittämällä vaahterasiirappia. Keittäminen haihduttaa mahlasta vettä ja karamellisoi sokereita. Näin syntyvä siirappi saa tunnusomaisen värinsä ja arominsa.
Suomessa kasvavista lehtipuista mahlaa valutetaan lähinnä koivuista. Koivun mahlassa on vain noin prosentin verran sokereita sekä muita ainesosia, kuten valkuaisaineita ja entsyymejä. Alhainen sokeripitoisuus tarkoittaa sitä, että koivun mahlasta ei ole kannattavaa valmistaa keittämällä siirappia.
Koivun mahlan sokerit ovat koivusokeria eli ksylitolia, jonka kariesta torjuva vaikutus löydettiin 1970-luvulla suomalaisissa tutkimuksissa. Ksylitoliakaan ei tuoteta teollisessa mittakaavassa mahlan sokereita keräämällä, vaan kaupallista tuotantoa varten käytetään kemiallisia menetelmiä, joissa hyödynnetään teollisuuden ja elintarviketuotannon sivuvirtoja.
Paras keruuaika lehtipuiden mahlalle on kevättalvella ja alkukeväästä. Silloin kasvien nestevirtaus on vahvimmillaan ja mahla sokeripitoisinta. Silmujen puhjetessa hiirenkorviksi alkaa mahlan virtaaminen vähitellen hidastua ja sen koostumus muuttuu vetisemmäksi.
Tämä johtuu siitä, että kasvavat lehdet alkavat tuottaa kasvin tarvitseman sokerin, jolloin sitä ei tarvitse enää siirtää juuristosta asti.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala