Kirpputori Wanha Mestari aukeaa keskustaan – Arttu alkoi yrittäjäksi ja palkkasi töihin äitinsä

0
Arttu Haapanen on kirpputori Wanhan mestarin uusi yrittäjä, mutta kirpputorilla liki päivittäin paikalla on hänen äitinsä Mari Jäsperlä-Ståhl.

Viikon päästä maanantaina eli 17. kesäkuuta Uuteenkaupunkiin aukeaa uusi kirpputori. Kirpputori Wanha Mestari avaa ovensa Liljalaaksonkadulla liki samannimisen entisen kuppilan tiloissa. Noin viikkoa ennen avajaisia on jo kaikki melkein valmista.

– Muutama uusi hylly on vielä tulematta, tiski pitäisi rakentaa valmiiksi ja kassajärjestelmää vielä odotellaan, mutta muuten näyttää jo todella hyvältä, yrittäjä Arttu Haapanen kertoo.

Kuppilan kaikuja tiloissa on yhä ja niistä Haapanen ei ole täysin halunnutkaan päästä eroon. Esimerkiksi paikoin esillä olevat tiiliseinät, osittainen kokolattiamatto ja vanha tiskin paikka säilyvät ennallaan.

– Kirpputorin nimen inspiraationkin voi päätellä jo paikan sijainnista ja vanhaa tavaraahan täällä kaupataan, joten mikäs sen paremmin sopisi. Lisäksi haluan, että asiakkaat viihtyvät täällä jatkossakin istuskelun merkeissä, joten tiloihin tulee myös kahvilanurkkaus, hän lisää. 

Haapanen on syntynyt Uudessakaupungissa ja käynyt täällä kauppaoppilaitoksen merkonomilinjan. Turkuun hän muutti ammattikorkeakouluopintojen perässä ja valmiit tradenomin paperit hän sai käteensä toukokuun lopulla.

– Perustin marras–joulukuussa Sakari vintage -nimisen ostoon ja myyntiin keskittyneen yrityksen, joka myy antiikkikalusteita, taidelasia, taidetta ja esimerkiksi seinävaatteita verkkokaupassa. Tuotevarastoja on ympäri kaupunkia ja kuljetamme huonekaluja ympäri Suomen. Sakari Vintagen alle tulee aputoiminimi, jonka kautta pyöritän kirpputoria, Haapanen paljastaa.

Haapanen tekee antiikin osto- ja kuljetusmatkoja ympäri Suomea sekä pyörittää myös verkkokauppaa, joten hän on sopinut monille uusikaupunkilaisille tutun äitinsä, Mari Jäsperlä-Ståhlin , kanssa, että äiti on vastuussa kirpputorin päivittäisistä tehtävistä.

– Minulla on pitkä yrittäjätausta ja nyt on upeaa päästä palkalliseksi ja vieläpä omalle pojalleni. Olen valtavan ylpeä hänen kaikista saavutuksistaan jo tähän mennessä, Jäsperlä-Ståhl kuvailee.

Wanhan Mestarin tiloihin tulee myyntiin niin Haapasen vintage-liikkeen tuotteita kuin kirpputoritiloja varanneiden asiakkaidenkin tavaroita. Kirpputorilooseja ja -hyllyjä tulee runsaat 80 ja Haapasen mukaan niitä on varattu jo ennen avajaisia kiitettävästi. Myyntiin on hyllypaikkoja varanneilta tulossa muun muassa vaatteita, astioita ja tauluja.

– Varauksia tulee koko ajan lisää, mutta toistaiseksi mukaan mahtuu vielä. Mukava huomata, että uusi yritys kannustaa ihmisiä myös kierrätykseen, hän huomauttaa.

Hän hurahti itse alun perin vanhoihin käsinkudottuihin itämaisiin mattoihin. Niitä alkoi vähitellen kertyä niin paljon, että osa oli saatava myyntiin. Seuraavaksi hän perehtyi kupariastioihin ja taidelasiin.

– Muun muassa näitä kaikkia on myynnissä myös Wanhassa Mestarissa ja olen valmis ostamaan niitä myyntiin myös lisää, hän kertoo.

Haapasen kotoa löytyy itämaisten mattojen lisäksi esimerkiksi 1950–1960-lukujen tiikkihuonekaluja, italialaisia koristeellisia veistoksia sekä Oiva Toikan lasilintuja.

– Myyntiin kirpputorille olen tuonut esimerkiksi klovninukkeja, Arabiaa, Riihimäen lasia, Iittalaa, Kupittaan savea sekä kuparia. Ostan ja myyn sitä, mistä itse pidän. Tällä alalla ei tule koskaan valmiiksi, vaan opetteluun menee yhä runsaasti aikaa. Helpommin sain tradenomin paperit kouraan kuin opin tarpeeksi antiikista, hän korostaa.