Oikeasti mikään puolue ei voittanut näitä vaaleja. Uudessakaupungissa äänestysprosentti jäi vain 34,6 prosenttiin. Äänestysaktiivisuus oli samaa tasoa kuin viisi vuotta sitten. Uusikaupunkilaisista 65,4 prosenttia jätti äänestämättä, eli yli puolet äänioikeutetuista kaupunkilaisista. Määrä on huolestuttavan suuri.
Mistä näin alhainen äänestysprosentti oikein kertoo? Miksi uusikaupunkilaisten enemmistö vähät välittää siitä, minkälaista politiikkaa europarlamentissa tehdään? Eivätkö ihmiset ymmärrä, että jo noin puolet lainsäädännöstämme päätetään Brysselin tai Strasbourgin istunnoissa?
Selityksiä voi keksiä vaikka kuinka. Että europarlamentti on etäinen, ehdokkaat ovat vieraita, äänestäjät eivät tiedä, mistä europarlamentissa päätetään, ja että jo pelkästään kirjainyhdistelmät EPP, ECR, ID ja S&D eivät avaudu äänestäjille.
Mediaa voi syyllistää siitä, ettei europarlamentista tehdä riittävästi tai riittävän kiinnostavia juttuja.
Vuodenaikaakin voi syyttää. Eurovaalit ovat keskellä Suomen suvea, kun koulut ovat loppuneet, perheissä on päättäjäisjuhlia, ja sitten aletaankin jo suunnitella lomaa ja juhannusta.
Ajasta ja kiinnostuksesta kilpailee niin moni muu asia.
Se surullisin selitys olisi, että isoa joukkoa äänestäjiä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Politiikkaan paneutuminen vaatisi niin suurta vaivannäköä, että ihmiset keskittyvät mieluummin vain omiin asioihinsa. Maailmanmeno tuntuu liian monimutkaiselta.
Tähän viittaa myös se, että vaalit ovat yhä enemmän henkilövaalit. Ääni annetaan ehdokkaalle, joka herättää eniten luottamusta. Vasemmistoliiton vaalimenestys kertoo enemmän puheenjohtaja Li Anderssonin suosiosta kuin puolueen kannatuksesta.
Teija Uitto