Uudessakaupungissa Merefesti on jo takana ja Laitilassa vietetään tänään ja huomenna perinteisiä Munamarkkinoita sekä niiden rinnalle kasvaneita Laitila Festivaleja. Juhannuksena kansa hakeutuu mökeille, mutta sen jälkeen kesätapahtumat vyöryvät päälle entistä suuremmalla voimalla.
Toistamiseen Uudenkaupungin torilla vieraillut katuruokatapahtuma osoitti, että ei tarvita kuin hyvää ruokaa sekä lapsille hieman puuhaa, niin väki löytää perille. Kaupungissa ravintolatarjonta on laaja ja kattava, mutta muun muassa venezuelalainen ja japanilainen koju toivat uusikaupunkilaisille uusia makuja.
Vakuutusyhtiö LähiTapiolan Arjen katsaus -kysely kertoo, että suomalaiset käyttävät kesälomaansa keskimäärin 1 050 euroa. Summa on pysynyt suunnilleen samana jo muutaman vuoden ajan, vaikka hinnat ovat nousseet.
Kyselyyn vastanneista 8 prosenttia aikoo selvitä kesälomastaan satasella. Pienellä budjetilla on liikkeellä neljä kertaa suurempi määrä kuin kaksi vuotta sitten. Kun yhä useampi kokee, etteivät tulot riitä edes arjen pyörittämiseen, ei lomaankaan voi uhrata rahaa.
Lomabudjetista suurin osa menee ruokaan. Ekonomisti Hannu Nummiaron mukaan lomalla halutaan edes hyvitystä makuhermoille, jos muut suunnitelmat on laitettava jäihin.
Ei ole pakko ostaa 200 euron festivaalilippua, kun musiikkia on tarjolla ilmaiseksi useampana päivänä viikossa jossakin rannan ravintolassa. Toki ravintolat toivovat, että asiakkaat vierailevat tiskillä mahdollisimman tiuhaan.
Uudessakaupungissa voidaan puhua jopa kaikkien aikojen keikkakesästä, niin paljon musiikkia on tarjolla. Eikä sovi unohtaa esimerkiksi Männäisten toria, Pyhämaan lukuisia kesätapahtumia sekä Lokalahden suvipäiviä heinäkuussa.
Kesällä voi elää ja kokea myös pikkurahalla.
Risto-Matti Kärki