Hukkumistilastot karua luettavaa

0

Kuolema keräsi satoa jälleen juhannuksena. Viisi ihmistä hukkui, mutta useita kuoli myös auto-onnettomuuksissa ja yksi tulipaloissa. Yhteensä kahdeksan hengen uutisoitiin kuolleen juhannuksena.

Kymmenen viime vuoden tilastojen mukaan Suomessa hukkuu juhannuksena keskimäärin kuusi henkeä. Juhannusten hukkumisiin lasketaan kaikki torstain ja sunnuntain välillä hukkuneet. Näitä tilastoja ylläpitää Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto.

Suurin osa hukkumisista on sattunut Itä-Suomen alueella ja 80 prosenttia hukkuneista on ollut miehiä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Lounais-Suomen alueella on juhannuksena hukkunut yhdeksän henkilöä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana sattuneista hukkumisista 22 on sattunut uidessa, 18 vesiliikenteen yhteydessä, kaksi tahattoman veteen putoamisen seurauksena ja 15 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvinnyt.

Uimataito ei ole Suomessakaan itsestäänselvyys, vaikka se on Suomessa määritelty kansalaistaidoksi, joka on kaiken opittavissa.

Kuudesluokkalaisten uimataitoa on tutkittu valtakunnallisesti viimeksi vuonna 2022. Silloin 55 prosenttia kuudesluokkalaisista oli uimataitoisia. Määrä on laskenut vuodesta 2016, jolloin uimataitoisia ikäluokasta oli 76 prosenttia.

Toisaalta on myös aikuisia, jotka eivät syystä tai toisesta ole koskaan oppineet uimaan. Vanhemmat, jotka eivät itse osaa uida, eivät ehkä kannusta lapsiaan taidon opetteluun.

Suomessa käytetään uimataidon mittarina yhteispohjoismaista määritelmää. Jos henkilö on pudonnut syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja hän pinnalle päästyään ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, joista 50 metriä selällään, lasketaan hänet uimataitoiseksi. Tämän määritelmän mukaan 53 prosenttia suomalaisista aikuisista on uimataitoisia.

Uudenkaupungin liikunta- ja nuorisotoimen järjestämät lasten kesän halliuimakoulut päättyivät toukokuussa, mutta uimahallin uimaopettajilta voi kesätauon jälkeen käydä kysymässä vinkkejä ja aikuisuimakoulujakin järjestetään kysynnän mukaan. Uimataito on elintärkeä kyky varsinkin rannikkoseudulla asuessa. Uimataito antaa vapauden liikkua vedessä, vesillä ja veden äärellä turvallisemmin eri vuodenaikoina.

Katja Kaartinen