Kuluvan kesän aikana valtakunnalliseen Punkkilive-verkkopalveluun on ilmoitettu 33 446 havaintoa. Näistä kolmannes on viimeisen kuukauden aikana. Koko viime vuoden aikana Suomessa raportoitiin palvelun kautta 143 702 punkkihavaintoa.
Ilmoituksia on tehty eniten Oulun lähialueilta, mutta myös Helsingin, Turun ja Kuopion seutu ovat saaneet runsaasti punkkiosumia.
Vakka-Suomesta on ilmoitettu tiistain tietojen mukaan runsaasti punkkihavaintoja. Havainnoista 164 Uudestakaupungista, 19 Kustavista, 24 Taivassalosta, 2 Vehmaalta, 25 Pyhärannasta ja 11 Laitilasta. Uudenkaupungin alueella eniten punkkihavaintoja on ilmoitettu Lepäisten ja Lyökin suunnalta.
Punkit säilyvät aktiivisina loka–marraskuuhun asti tai niin kauan, kuin lämpötila on vähintään viisi astetta. Punkkiliven tarkoituksena on kerätä dataa Turun yliopiston hyödynnettäväksi tutkimuksiin puutiaisten eli punkkien levinneisyydestä Suomessa. Punkkikartta päivittyy päivittäin.
Punkkiliven ideana on kannustaa kaikkia ulkona luonnossa tai kaupunkialueilla liikkuvia raportoimaan omat puutiaishavaintonsa selainpohjaisen palvelun kautta. Ilmoittaminen tapahtuu Suomen kartan avulla esimerkiksi heti havaintopaikalla puhelimen avulla.