torstai 30. 11. 2023

Tagi: Autoilu

Buickit koolla Pyhärannassa

Viime viikonloppuna Pyhärannan Suojalan camping-alue täyttyi komeista amerikkalaisista autoista, kun Buick Meet Nordic oli valinnut paikan kesäiselle tapahtumalleen. Alueelle kertyikin kaikkiaan 45 erilaista Buickia....

Pysäköinninvalvonta yleistyy Ugissa yksityisalueilla

Uudessakaupungissa on paikoin käytössä yksityinen pysäköinninvalvonta, jossa kiinteistön omistaja itse on solminut sopimuksen pysäköinninvalvontaa harjoittavan yrityksen kanssa. Näiden sopimusalueiden määrä on pysäköintivalvontayritysten mukaan kasvanut....

Vanhat ranskalaiset autot kokoontuivat Ugissa

Uudessakaupungissa liikkui alkuviikosta tavallista runsaammin vanhoja ranskalaisia autoja, sillä varsinaissuomalaisilla alan harrastajilla oli tapaaminen Automuseon parkkipaikalla. Peugeoteja, Citroenejä ja Renaulteja eri vuosilta oli paikalla...

Uusia autoja ensirekisteröitiin ennätysvähän

Suomessa ensirekisteröitiin henkilöautoja viime vuonna vähemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla. Henkilöautoja ensirekisteröitiin vuonna 2022 yhteensä 81 698. – Keskimäärin 2000-luvulla henkilöautoja on rekisteröity vuosittain hieman alle...

Jenkkiautomies ilman laukkahevosen näköä

Jenkkiautoilun ja Harrikoiden harrastajia haukutaan roduksi, jotka on varustettu katseen sivulle estävillä laukkahevosten silmälapuilla. Uusikaupunkilaista metallialan yrittäjää Pasi Huttusta väite huvittaa. Huttunen omistaa neljä...

Uusi tieliikennelaki ei juuri näy käytännössä

Uudenkaupungin autotehtaan kupeessa toimivan Huolto-Rengas Laiho Oy:n toiminnassa ei ole juurikaan näkynyt, että tieliikelain määräykset talvirenkaita koskien muuttuivat viime kesäkuun alussa. Nykyisin kesärenkailla voi...

Digilehti