Tagi: Autoteollisuus
Duunarien asialla – Satu Heijari ääniharava Teollisuusliiton liittokokousvaaleissa
Satu Heijari on häkeltynyt Teollisuusliiton liittokokousvaaleissa saamastaan äänimäärästä, 327 ääntä. Hän tuli valituksi Varsinais-Suomen vaalipiiristä, mutta sai koko Suomen ehdokkaista ylivoimaisesti eniten ääniä.
– Se...
Valmet Automotive keskittyi sähköiseen liikenteeseen – Yhtiön bruttomyynti ja liikevoitto laskivat...
Valmet Automotiven vuosi 2022 oli tapahtumarikas poikkeuksellisten ulkoisten olosuhteiden sekä yrityksen sisäisten tapahtumien vuoksi. Komponenttipula aiheutti tuotantokatkoja kaikilla liiketoimintalinjoilla, mutta vaikeuksista huolimatta konserni vahvisti...
Uusia autoja ensirekisteröitiin ennätysvähän
Suomessa ensirekisteröitiin henkilöautoja viime vuonna vähemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla. Henkilöautoja ensirekisteröitiin vuonna 2022 yhteensä 81 698. – Keskimäärin 2000-luvulla henkilöautoja on rekisteröity vuosittain hieman alle...
Niin kaukana toisistaan
Suomen syntymäpäivä yhdisti suurta osaa kansaa yhdeksi päiväksi viime viikon lopulla, mutta eilen maanantaina arki alkoi jännitteisissä tunnelmissa. Vientialoja koskevat lakot vaikuttavat kolmen päivän...