keskiviikko 4. 10. 2023

Tagi: elokuvat

Ammattinäyttelijäksi Uudestakaupungista

Viime kesänä, Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolla sai ensi-iltansa Onnen saarella -näytelmä, jossa näyttelevät Jenni Kitti ja Henna Tanskanen . Näytelmän on ohjannut Uudestakaupungista lähtöisin oleva Elina...

Pinkkiä päälle ja elokuviin – Barbie-elokuvan aiheuttama maailmanlaajuinen ilmiö näkyy myös Uudessakaupungissa

Muutama viikko sitten ensi-iltansa saanut Barbie -elokuva on rikkonut katsojaennätyksiä ja saanut paljon medianäkyvyyttä. Katsojat ovat innostuneet pukemaan Barbie-teemaisia vaatteita mennessään elokuvateatteriin katsomaan uutta...

Kuvala sai  Elokuvasäätiön  toimintatukea

Elokuvasäätiön alueellista toimintatukea myönnettiin tänä vuonna 112 elokuvateatterille, yhteensä 500 000 euroa. Tukea haettiin nyt erityisen paljon: viime vuonna tukea sai 89 elokuvateatteria ja sitä...

Hannun ja ilvesten ystävyys – Pyhärannan ilvekset tassuttelevat maailmalle

Luonto on aina ihmisen yläpuolella ja meidän tulisikin sitä kunnioittaa, ilveskuiskaajana tunnettu Hannu Rantala muistuttaa. Se on myös yksi kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen....

Kohti elokuvamaailmaa

Kahdelta uusikaupunkilaisartistilta julkaistiin viime vuonna heidän ensimmäiset musiikkivideonsa. Molempien videoiden tekijätiedoista löytyy sama nimi, Meri-Tuulikki Salonen . 25-vuotias Salonen on tuttu nimi monelle Uudenkaupungin teatterin...

Elokuva-arvostelu: Oivallinen uusi tulkinta maalaa Dianan mielenmaisemaa

Joulu vuonna 1991. Sandringhamin palatsin palveluskunta on täsmällisyydessään kuin hyvin rasvattu koneisto. Sitä on myös Britannian kuninkaallinen perhe – kaikki suorittavat totutut askelmerkit mallikelpoisesti....

Elokuva-arvostelu: Hämähäkkimiehen vanhojen pahisten paluu

Kohu-uutinen leviää ympäri maailmaa: Spider-Man on Peter Parker. Spider-Man murhasi Mysterion. Spider-Man: No way home alkaa aivan edeltäjänsä, Spider-Man: Far from home , lopusta....

Visuaalisesti vaikuttava Dyyni tarjoaa vain pintaraapaisun fanien rakastamasta klassikosta

Elokuvateattereihin juuri tullut Denis Villeneuven ohjaama massiivinen sci-fi-seikkailu Dyyni on varmasti monien odottama. Se perustuu Frank Herbertin vuonna 1965 ilmestyneeseen samannimiseen kirjaan, joka poiki...

Digilehti