keskiviikko 4. 10. 2023

Tagi: Kesätyöt

Kesätyön merkitys vaihtelee – Kyse voi olla sattumasta tai pitkäaikaisesta unelmasta

Uudessakaupungissa nuorille on tarjolla monenlaisia kesätöitä. Osa päätyy tiettyyn kesätyöhön syynään pitkäaikainen mielenkiinto alaa kohtaan ja osa taas sattumalta. Myös kesätyön merkitys nuorille on erilainen. Emma...

Kesän ensimmäinen työpäivä – Bonk-museon kesätyöntekijät aloittivat työnsä viime viikolla

Kesätyöläiset ovat jälleen päässeet työn pariin. Uudessakaupungissa korostuu turismin ja nähtävyyksien merkitys kesäisin, ja ala työllistää lukuisia paikkakuntalaisia nuoria. Kaksi heistä, Kaisu Talvinen ,...

Kesätoimittajat aloittivat Ugin Sanomissa – Patrick Paldanius ja Helmi Rantanen odottavat monipuolista...

Uudenkaupungin Sanomien kesätoimittajat ovat aloittaneet työnsä. Kuun alussa pestinsä aloitti jo viime kesältä tuttu Patrick Paldanius. Tämän viikon maanantaina kesävahvuuteen astui myös Helmi Rantanen. – Media-ala...

Iines Toivonen ja Patrick Paldanius kesäksi Uudenkaupungin Sanomiin

Uudenkaupungin Sanomat saa kesän ajaksi kaksi uutta kirjoittajaa, kun Iines Toivonen, 19, ja Patrick Paldanius, 23, aloittivat tänään kolmen kuukauden kesätoimittajapestinsä lehdessä. Turkulaiselle Toivoselle kesätyö...

Myös Ugin seurakunta hakee kesä- ja kausityöntekijöitä

Uudenkaupungin seurakunta palkkaa perinteisesti parikymmentä kesätyöntekijää. Seurakunnan kesätyöpaikat tulevat hakuun tällä viikolla. Ensi kesäksi hautausmaalle haetaan 11:tä kausityöntekijää kuuden kuukauden työsuhteisiin. Hautausmaan kausityöt kestävät touko–lokakuun...

Kaupungin kesätyöpaikat hakuun pian – tarjolla töitä esimerkiksi vanhainkodeissa ja ulkoliikuntapaikoilla

Uudenkaupungin kaupungin tukemat ja järjestämät nuorten kesätyöt tulevat haettavaksi viimeistään maaliskuussa. Tämä tarkoittaa sekä yritystukipaikkoja että kaupungin oman organisaation paikkoja. Saman kesän aikana nuori ei...

Kesätyönä elinkeinotoiminnoissa auttaminen

Bohumil "Bobo" Kotlar istahtaa työpaikkansa Ukipoliksen pihapenkkiin. Kotlar on juuri tullut työprojektinsa kuvauskeikalta. Kauaa ei nuori mies ehdi rupatella, kun tarjoilijan työt kutsuvat keskustassa. Slovakiasta...

Eero ja Kirsi kesäksi Uudenkaupungin Sanomiin

Uudenkaupungin Sanomissa työskentelee kesän ajan kaksi uutta kasvoa. Eero Siivonen, 24, on opiskellut journalismia Paasikivi-opistossa. Hänellä on kokemusta erityisesti urheiluviestinnästä, sillä hän hoitaa myös...

Kesätyö valmistaa työelämään

Kesätyömahdollisuuksia on monia, mutta kesätyöpaikan löytäminen voi silti olla vaikeaa. Onneksi ei ole vain yhtä tapaa löytää kesätöitä ja töitä voi löytää esimerkiksi sukulaisten...

Korona karsii kesätyöpaikkoja

Uusikaupunki Uusikaupunkilaisten nuorten onni on, että kaupungissa on autotehdas. Valmet Automotiven rekrytoinnit tarjoavat nuorille kesätyömahdollisuuksia, kun moni muu kaupungin suurimmista yrityksistä karsii kesäsijaisuuksia. Esimerkiksi Vihannes-Laitila on...

Kaupunki palkkaa 60 nuorta kesätöihin, jos koronatilanne sallii

Vuoden tauon jälkeen kaupungin organisaatiossa valmistaudutaan jälleen palkkaamaan nuoria kesätöihin. – Mutta koska koronaepidemia tilanne elää koko ajan, joudumme pidättämään oikeuden muutoksiin. Mutta toivotaan parasta...

Kesätöitä autotehtaalla niin opiskelijoille kuin koululaisille

Valmet Automotive tarjoaa tänä vuonna sata kesätyöpaikkaa Uudenkaupungin autotehtaalla, Salon akkutehtaalla sekä Turun toimipaikassa. – Meidän kesätyöntekijöiden määrä vaihtelee vuosittain, mutta tulevana kesänä pystymme tarjoamaan opiskelijoille...

Kaupunki ei palkkaa nuoria kesätöihin – yritysten kesätyöllistämistukea vahvistetaan

Koronaepidemian ja käynnissä olevien yt-neuvottelujen vuoksi Uudenkaupungin kaupunki ei tulevana kesänä työllistä nuoria omassa organisaatiossaan. Muutos koskee niitä nuoria, jotka ovat syntyneet 1.9.2002–31.12.2004 ja...

Valmet Automotivella ennätysmäärä kesätyöpaikkoja

Valmet Automotive tarjoaa tänä vuonna koululaisille ja opiskelijoille ennätysmäärän, noin 150 kesätyöpaikkaa. Kesätyöpaikkoja avautuu Uudenkaupungin autotehtaalla sekä Salon akkutehtaalla useilla osastoilla ja lukuisissa eri...

Yritysten kesätyönhaku on käynnistynyt

Pikainen vilkaisu Työ- ja elinkeinopalveluiden verkkosivuille kertoo, että kesätöiden hakusesonki on käynnistynyt. Uuteenkaupunkiin haetaan kesätyöntekijöitä monelle alalle. Kesäajan työntekijää haetaan tehdastöihin, sairaanhoitajan ja lähihoitajan...

Kesätyö on oppia elämää varten

Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli mansikkamaalla. Olin yläasteikäinen ja lähes kaikki kaverini kävivät jossain vaiheessa tienaamassa vähän omaa rahaa mansikoita poimimalla. Itse työ oli mahdottoman tylsää;...

Puolet yrityksistä palkkaa kesätyöntekijöitä Varsinais-Suomessa

Hieman yli puolet varsinaissuomalaisista yrityksistä ilmoittaa palkkaavansa kesätyöntekijöitä tulevana kesänä. Tämä käy ilmi Turun kauppakamarin tekemästä kesätyökyselystä. Yritykset palkkaavat kesäsijaisia aiempien vuosien tahtiin. - Eniten kesätöitä...

Digilehti