tiistai 3. 10. 2023

Tagi: Kirjat

Kirjaston lukuvinkkejä: Sukellus harrastusmaailmaan

Syksyllä on aika palata tuttujen harrastusten pariin ja ehkä kokeilla myös jotain uutta. Syyskuun kirjavinkkeihin on kerätty harrastusmaailmaan sijoittuvia lasten- ja nuortenkirjoja. Kirjoissa päästään...

Mentalistin elämä siskon kynästä kirjoitettuna

Se lähti tavanomaisesta puhelinsoitosta sisarusten välillä syksyllä 2021. Mentalisti Pete Poskiparta soitti siskolleen, media-alan yrittäjä ja freelance-toimittaja, Päivi Sappiselle ja kysyi, olisiko kiinnostusta kirjoittaa...

Kirjaston lukuvinkkejä: Valoisina kesäöinä on aikaa lukea runoja

Lukeminen on tunnetusti aikaa vievää puuhaa, ja toisinaan voi käydä niinkin, että ohutkin kirja pitää otteessaan toistuvasti jopa yöunia haastaen. Kirjaston järjestämällä kesäisellä runokävelyllä...

”Kymmenen kirveeniskua” läpivalaisee Matalan murhamysteerin – Maria Åberg murhattiin Lokalahdella vuonna 1914

Matalan saaressa Lokalahdella yksin asunut 70-vuotias Maria Åberg murhattiin kirveeniskuilla joulukuussa vuonna 1914. Murhaa käsiteltiin senaatin oikeusosastossa asti ja syylliseksi tuomittiin nuori kuuro nainen...

Kirjaston lukuvinkkejä: Tulevaisuudenkuvia ja kehitystragedioita

Uudenkaupungin kirjaston toukokuun lukuvinkeissä esitellään uusia tietokirjoja. Ihan vaan lääkkeeksi: alkoholin salakuljettajat kieltolain aikaan / Jari Hanski, 2023. Suomen kieltolaki oli voimassa 1919–1932....

Kirjaston lukuvinkkejä: Ahdistaako alakuloisuus?

Kirjaston huhtikuun kirjavinkeissä esitellään tuoreita tietokirjoja, joista saa kenties apua arjen ongelmiin. Anders Hansen: Aivoblues (Depphjärnan), 2023. ”Ei ole olemassa normaaleja aivoja, ihmisten on tarkoitus laumaeläiminä...

Meri oli Tove Janssonille tärkeä

Saaristoluonto oli Tove Janssonille luovuuden lähde. Hänellä olikin elämänmittainen unelma omasta saaresta ja se toteutui Klovharussa. Näin kertoi tietokirjailija Otto Latva merellisessä illassa. Hänen mukaansa...

Kirjaston lukuvinkkejä: Helmikuun kirjavinkit vievät matkalle Barbien maailmaan

Barbara Millicent Roberts – tunnetummin Barbie – juhlii syntymäpäiviään 9. maaliskuuta. Helmikuun kirjavinkit juhlistavat tätä muoti-ikonia. Ensimmäinen Barbie-nukke ilmestyi vuonna 1959. Vuosikymmenten aikana Barbie...

Papin tytär ja pormestarin vaimo kirjoitti aviorikoksesta

Wendla Randelinin nimi ei ole todennäköisesti tuttu kovinkaan monelle suomalaiselle, ei edes täällä hänen kotikaupungissaan. Hän oli kuitenkin yksi suomalaisen romaanikirjallisuuden uranuurtajista, joka sai...

Kirjaston lukuvinkkejä: Rock-Suomen kirjailijoita

Mitä yhteistä on Pelle Miljoonalla, Kauko Röyhkällä, A. W. Yrjänällä ja Juice Leskisellä? He ovat saaneet tunnustusta sekä lauluntekijöinä että kirjailijoina. Muitakin suomalaisia rockmuusikoita...

Odetta kirjoitti kirjan vihasta

Uusikaupunkilainen Odetta Lee-Simmons oli aikoinaan Viikaisten koulun ainoa tummaihoinen oppilas. Hän oli silmätikku, jota kiusattiin ja nimiteltiin. Kiusaaminen jätti pysyvät jäljet, joita Odetta on...

Kirjaston lukuvinkit: Joulukuun kirjavinkeissä oppaita elämän eri tilanteisiin

Joululomalla voi olla kiva lukea ihan vaan hömppää, mutta nykyään ilmestyy myös paljon mukavan keveitä kirjoja tietokirjapuolella. Olisiko sinulla nyt aikaa hoitaa itseäsi, perhettäsi...

”Tunteiden palo” kertoo monipuolisesti Turun palosta

Turku tuhoutui tulipalossa pahoin syyskuussa vuonna 1827. Vaikka tapahtumasta on kulunut siis miltei kaksi vuosisataa, siitä löytyy edelleen uutta tietoa ja uusia näkökulmia. Niitä...

Kirjaston lukuvinkkejä: Marraskuun kirjavinkit vievät avaruusmatkalle

Marraskuun kirjavinkit ovat kunnianosoitus avaruudelle, tähdille ja tähtitieteelle. Syksy on tuonut mukanaan pimeät illat ja yöt, joten nyt on hyvä hetki kaivaa esiin lämpimät...

Lauri Ikosen luovuus kirjana

Uusikaupunkilainen Lauri Ikonen on monipuolisesti lahjakas ja luova ihminen. Hän on sujuva kirjoittaja, oivaltava valokuvaaja ja taitava taiteilija. Nyt hänen luovuuteensa hedelmiä on saatettu kirjan...

Tarina rahtareista syventyi liftausreissulla

Runoilija Heli Laaksonen liittyy uudella kirjallaan suomalaisten romaanikirjailijoiden kunniakkaaseen joukkoon. Kirjan päivän juhlateos on aikaisemmin tilattu muun muassa Tuomas Kyröltä, Jari Tervolta, Anna-Leena Härköseltä,...

”Me olemme kaikki pölkkypäitä”

Kalannissa asuva Reima Luotonen esitteli Uudenkaupungin kirjastossa omaelämäkerrallista kirjaansa Armahdetut pölkkypäät . Kirjassa hän kertoo viidestä vuodesta Kulhon saaren kasvatuslaitoksessa, jonne hän joutui koulupinnaamisen...

Digilehti