torstai 18. 8. 2022

Tagi: Koronarajoitukset

Avi latoi taas uudet määräykset: Yli kymmenen hengen tiloihin tiukat rajoitukset

Lounais-Suomen aluehallintovirasto (Avi) ilmoitti torstaina rajoittavansa julkisten ja asiakastilojen käyttöä heikentyneen koronavirustilanteen takia Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Lisäksi Avi päätti, että alueen yläkoulut siirtyvät etäopetukseen ensi...

Kaupungin kuntosalit sittenkin kiinni – kirjasto aukeaa rajoitetusti

Uudenkaupungin kaupunki tiedotti aiemmin helmikuussa kuntosalien avaamisesta ja helpotuksista aikuisten ulkotiloissa tapahtuvaan harrastustoimintaan. Uudet alueelliset linjaukset ja heikentynyt epidemiatilanne eivät kuitenkaan mahdollista suunniteltuja lievennyksiä. Kuntosalit,...

Vuosi poikkeusoloja on nuorelle pitkä aika

Korona on muokannut ja mutkistanut arkeamme jo lähes vuoden päivät. Lasten ja nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset ovatkin huolissaan nuorten jaksamisesta. Toki osa nuorista on...

Koululaisten kasvomaskisuosituksella haluttiin taata turvallinen paluu lähiopetukseen

Uudenkaupungin Sanomien toimitukseen yhteyttä ottaneet vanhemmat ovat kyselleet miksi Uudessakaupungissa kasvomaskien käyttösuositus koskee myös 4.–5.-luokkalaisia. THL:n suosituksen mukaan kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille,...

Virusta jo kaikissa alueen kunnissa – maskit käyttöön neljännestä luokasta ylöspäin

Uudenkaupungin terveyslautakunta ilmoitti keskiviikkona, että se suosittaa kasvomaskien käyttöä kouluissa neljänneltä luokalta alkaen. Maskisuositus on voimassa myös yhdysluokilla silloin, kun kolmannen luokan oppilaat osallistuvat...

Kaupunki keventää koronarajoituksia

Uudenkaupungin alueellinen pandemiatyöryhmä on päivittänyt koronarajoituksia. Julkiset tilat pysyvät edelleen suljettuina, mutta perusopetuksessa olevat lapset palaavat lähiopetukseen. Myös lasten harrastustoimintaa jatketaan turvallisuusohjeet huomioiden. Julkiset tilat...

Maakunnan koronanyrkki: Rajoitukset jatkuvat ja hankalille epidemia-alueille maskisuositus myös alakouluihin

Etäelämä jatkuu Varsinais-Suomessa, sillä epidemiatilanne ei salli kaikkien rajoitusten purkua, kertoo Varsinais-Suomen koronanyrkki tiistaina. Alueen koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että vain yläkoulut ja alakoulujen 4–6 luokat palaisivat...

Varsinais-Suomen koronaryhmä: Peruskoulujen harkittava etäopetusta

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä esitteli jälleen uusia suosituksia perjantaina. Ryhmä suosittelee, että Varsinais-Suomen kunnat harkitsevat perusopetuksen siirtämistä etäopetukseen soveltuvin osin paikallisen epidemiatilanteen mukaan. Osassa alueen kunnista tai...

Aluehallintovirasto: Ei yli 10 hengen ulkotilaisuuksia

Alueen kokoontumisrajoitukset kiristyvät huomenna perjantaina. Ulkona järjestettävissä kokoontumisissa saa olla vain 10 osallistujaa eli määrä on sama kuin sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa. Aluehallintovirasto...

Julkisia tiloja suljetaan U-soten alueella

EIlen tiistaina kokoontunut Uudenkaupungin terveyslautakunta päätti, että koronan leviämisvaaran vuoksi julkisia tiloja suljetaan ensi maanantaista alkaen. Päätös koskee kaikkia U-soten yhteistoiminta-alueen kuntia. Tilat ovat...

Digilehti