Tagi: luonto
Vesisiipat esittelivät lentotaitojaan Tummamäellä – Onnistuneella lepakkoretkellä kuultiin ja nähtiin kahta lepakkolajia
– Taidettiin löytää ensimmäinen, näkymätön lepakkolaji, naurahtaa lepakkoharrastaja Kirsi Ukkola .
Jo pidemmän aikaa lepakkodetektori on tuottanut pohjanlepakon maiskuttavaa ääntä. Ääni on selkeä ja voimakas, joten...
Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta mukana Itämeren suojelussa
Osana vastuullisuustyötään Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta on päättänyt lähteä tukemaan Baltic Sea Action Groupin (BSAG) Itämeren puolesta tekemiä suojelutekoja yhdessä asiakkaidensa kanssa. Pankki lahjoittaa kesän ajan...
Luontoelämyksiä lintuharrastajana
Kevään rytmi on nyt kiihkeä. Lämpimien säiden ja öiden ansiosta lintujen kevätmuutto on vilkastunut. Uusia tulijoita etelän mailta saapuu nyt päivittäin.
Ei siis ihme, että...
Hannun ja ilvesten ystävyys – Pyhärannan ilvekset tassuttelevat maailmalle
Luonto on aina ihmisen yläpuolella ja meidän tulisikin sitä kunnioittaa, ilveskuiskaajana tunnettu Hannu Rantala muistuttaa. Se on myös yksi kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen....
Saariston linnusto muutoksessa – Panu ja Sanna-Mari Kunttu meloivat Pentti Linkolan...
Saaristo on kokenut paljon muutoksia, kuten sen linnustokin. Jotkut aiemmin sille tyypilliset lintulajit ovat vähentyneet tai kadonneet, joskin uusiakin on tullut tilalle. Uhkana ovat...
Kurjet ovat pääosassa Päivi Sandellin ensimmäisessä näyttelyssä
– Kurki on ollut minulle tärkeä lintu ja on edelleen. Siitä alkaa kevät, kun kurjet tulevat ja alkavat huutaa. Ja siihen kesä päättyy, kun kurjet...
Horisontin joulukuu tarjoaa valokuvia pohjoisesta ja esittelee gallerian uuden jäsenen
– Suo on suomalaisille tuttu. Suurin osa on käynyt suolla keräämässä marjoja tai bongaamassa lintuja, valokuvaaja Riitta Attila alustaa Galleria-Taidelainaamo Horisontin joulukuun valokuvanäyttelyä.
Attilan ja Anu...
Saaristosta soille –Vakka-Suomi houkuttelee luontoretkelle
Koti kaunis on Vakka-Suomi, runoili jo Primus Leppänen aikoinaan Vakka-Suomen laulussaan. Leppänen tunsi silloisen kotiseutunsa ja mainitsee laulussaan sen vuoret, meren aallot, saaret, kalliot,...
Vain yksi keli on maastopyöräilijän hidasteena – 16-vuotias Lassi Ankelo etsii uusia polkuja...
16-vuotiaan Lassi Ankelon vapaa-ajasta suuri osa kuluu pyörän selässä. Maanteillä hän on pyöräillyt jo kauemmin, mutta maastopyöräilyyn hän hurahti kunnolla reilut pari vuotta sitten.
– Alun...
Metsän siimeksessä–Jäljet lumessa paljastavat, mitä eläimiä lähimetsissämme liikkuu
Talvimyrsky on pyyhältänyt vain muutama tunti sitten metsän yli. Tuuli on jo rauhoittunut ja maisema näyttää levolliselta.
Uudenkaupungin ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja, tietokirjailija Antti Karlin on luvannut...
Harmaahaikaroita jäänyt talvehtimaan ennätysmäärä
Viime viikkoina on myös Uudenkaupungissa tehty useampikin havainto harmaahaikarasta. Harmaahaikarahan on muuttolintu ja yleensä Suomessa pesivät yksilöt talvehtivat Länsi- ja Etelä-Euroopassa. Lintujen syysmuutto alkaa...
Tasainen metsä on harvoin hyvä sienipaikka
– Kantarelleja on tänä syksynä tullut älyttömän hyvin, sienineuvoja Matti Becker sanoo.
Becker ei ole ainoa, joka hehkuttaa hyvää sienisyksyä. Varsinkin kantarelleja on kuulemma löydetty määrättömästi ja...
Salama pamahti peltoon – ”Ukkosen kuvaaminen on kuin istuisi vuoristoradan vaunussa...
Kaksi kertaa on ollut lähellä.
Matti Helin oli kuvaamassa ukkosta, joka nousi Paimion suunnalta kohti Lietoa. Hän arvioi, että ukkospilvi oli vielä noin kymmenen kilometrin...
Kettulive ilahduttaa kaupungin Youtube-kanavalla toukokuun ajan
Heräilevää luontoa ja metsäneläimiä voi kurkistella nyt myös Uudenkaupungin kaupungin Youtube-kanavan kautta. WWF:n tuottamat luontolivet saivat alkuviikosta kaverikseen paikallisen kettuliven, jota seuraamalla voi päästä...
Luonnon julmuus
Sunnuntaiaamuna kerrostalojen ympäröimällä pihalla kaikui säälittävä rääkyminen. Äänen aiheuttajaksi paljastui maassa makaava harakka, jonka päällä istui varis nyppien ja nokkien uhriaan. Luonnossa useimmat kuolemat...
Eläimelliset persoonat
Koska meistä useimmat eivät näytä olevan tänä keväänä menossa minnekään, on hyvä aika tutustua uusiin puoliin pihapiirin eläimissä. Koirat ja muut lemmikit ovat yksilöllisiä...
Kukkia pölyttäjille
Vaikka mielet askartelevat nyt kyllästymiseen asti koronaviruksessa, muut asiat eivät ole kadonneet minnekään. Yksi on pölyttäjien ja muiden hyönteisten maailmanlaajuinen hupeneminen. Siihen puututaan nyt...
Suojelualueiden ilmasto vaihtuu
Viisi kuukautta kestänyt marraskuu osoitti, mitä lämpenevä ilmasto oikeasti tarkoittaa. Vaikka kuluneen talven säät tuskin ovat tavallisia vielä muutamaan vuosikymmeneen, ne olivat esimakua tulevasta,...
Luontoretki ikkunan ääressä
Jylläävän pandemian vuoksi meidän kaikkien pitäisi nyt pysyä kotona ja välttää ihmiskontakteja. Erityisen tärkeää se on yli 70-vuotiaille ja muille, joille koronavirus on muita...
Viruksetkin ovat osa luontoa
Maailma on sulkeutumassa. Valtio toisensa jälkeen sulkee rajat, koulut ja yleisötilaisuudet. Mahtavan sivilisaation sai polvilleen koronavirus, mikroskooppinen molekyylipallero. Miten se oikein on mahdollista? Virukset...