torstai 18. 8. 2022

Tagi: Museot

Jouluntaikaa lasten silmin

Muutaman vuoden tauon jälkeen on Uudenkaupungin museoon valmistunut erillinen joulunäyttely. Näyttelyn teemana on ”Odotusta ja iloa – Joulu lasten silmin 1940–1990-luvuilla”. – Olemme rakentaneet tätä näyttelyä...

Museossa esillä kymmenen kadonneen talon tarina

Uudenkaupungin museon kesän Talotarinoita-näyttely esittelee kymmenen sellaisen talon tarinat, joita ei kaupungin katukuvassa enää ole. Talot ovat joko palaneet tai ne on purettu pois...

Automuseossa voi tänä vuonna ihailla myös nukkekoteja

Sirkus saapui Automuseoon, kuten myös hiiret ja satumaailman hahmot, kun Raunistulan nukkekotikerhon näyttely pystytettiin loppuvuodeksi autojen sekaan. Uudenkaupungin Automuseon Ilkka Ruohonen on seurannut Raunistulan nukkekotikerhon...

Oppaiden ruusu tänä vuonna Automuseolle

Uudenkaupungin matkailuoppaat luovuttivat torstaina jo 22. kertaa oman opasruusunsa sellaiselle paikalliselle taholle, joka työllään ja toiminnallaan on tehnyt Uuttakaupunkia myönteisellä tavalla tunnetuksi. Tällä kertaa...

Porvarisrouvan jouluilta tarjoaa matkan menneisyyteen

Kello lähenee kuutta. Ulkona on pimeää ja vettä sataa kaatamalla, mutta Wahlbergin museotalon ikkunoista hehkuu kutsuva valo. Pian on alkamassa rouva Elisabeth Wahlbergin jouluilta. Rahvas,...

Museo on koristeltu taas jouluasuun

Uudenkaupungin museon Wahlbergin talossa ollaan valmiina jouluun. Museon ovet avautuvat yleisölle huomenna sunnuntaina klo 12 ja joulu museossa juhlistetaan aina tammikuun 4. päivään asti....

Museon vuoden päänäyttelyssä muistellaan nuoruutta

Uudenkaupungin museon tämän vuoden päänäyttely ”Kartsalla” kertoo uusikaupunkilaisnuorison vapaa-ajanvietosta 1950-luvulta 1990-luvulle. Näyttelyn aihe on jo herättänyt laajaa kiinnostusta nykyisten ja entisten kaupunkilaisten keskuudessa. – Nuoruuteen...

Varsin mobiilia: Kolme museota yhdessä kännykässä

Uudessakaupungissa tehtiin kesällä 1944 sodan ajan radiotiedustelua. Seikovin koulussa ja hotelli Vallilassa siepattiin ja avattiin salaisia kansainvälisiä diplomaattiradioviestejä. Toiminta tuotti valtiojohdolle arvokasta tietoa sodan...

Museossa juhlitaan

Uudenkaupungin Kulttuurihistoriallinen museo täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Museo juhlii järjestämällä lukuisia tapahtumia, myös museon seinien ulkopuolella. Juhlavuosi alkaa museomuistojen keruuillalla, helmikuussa herätellään kulttuurikuntoa...

Museossa soivat joululaulut

Uudenkaupungin museon joulunäyttelyn teemana on tänä vuonna ”Mikä joululaulu?” – Kävijät saavat arvuutella näyttelytilaan rakennettujen kuvaelmien avulla mikä joululaulu on kyseessä ja myös äänestää omaa...

Digilehti