Tagi: Puutarhanhoito
Lauriloiden haave mehiläistarhasta toteutui Pyhämaassa
Luna ja Nuppu ottavat riemuiten vieraan vastaan ovella. Nuppu on Lauriloilla vain hoidossa, mutta nurkan takaa löytyy tuhansittain hieman koiria pienempiä eläimiä. Timo ja...
Kukkia, kukkia, enemmän kukkia – Kesäkukat saavat pihat, parvekkeet ja patiot hehkumaan
– Laita siihen juttuun, että täältä saatiin juuri oikeat kukat, vaikka muuallakin käytiin etsimässä, huikkaa laitilalainen Hietasen Kalevi ohi kävelleessään. Käsissään hän kantaa hempeän...
”Elämämme on täynnä värähtelyä, rytmejä ja syklejä”
– Jos olette joskus miettineet, miksi pullataikina ei aina onnistu ja kohoa, mutta toisinaan tulvii yli äyräiden, saattaa vastaus löytyä kuunkierrosta. Hiivakin on elävä, joten...
Kalannissa päivähoitolapset ryhtyivät puutarhureiksi
Kalannnin päiväkodissa aloitettiin viime keväänä kukkien kasvatusprojekti, jonka tuotoksia voivat nyt kaikki ihailla. Kalannin kirjaston edustalla olevissa betonialtaissa loistaa nyt auringon kanssa kilpaa lasten...
On aika leikata puita ja pensaita
Vaikka sää vielä vaihtelee yöpakkasista aurinkoisen lämpimiin iltapäiviin, on aika aloittaa puutarhan kunnostus kesää varten.
– Ensin siivotaan talven jäljiltä pois roskat, kuten puista irronneet oksat....