Tagi: taidegalleria
Rauhassa tutkittava naivistinen näyttely
Etanalauma toivottaa kulttuurikeskus Crusellin Liljelund-hallin edustalla vierailijan tervetulleeksi Raija Nokkalan "Etanan maksiminopeudella tehtyjä" -näyttelyyn. Nokkalan kertomana etanalauma on kiertänyt näyttelyn kolmessa päivässä, mikä kuvaa...
Tätäkään et ole vielä nähnyt
Runonkulman Galleriassa lokakuun näyttelynä avautuu tiistaina raumalaisen Veli-Matti Selinin Et ole nähnyt vielä, mitään. Kuvat on tehty tietokoneella ja tulostettu korkealaatuiselle paperille haalistumattomilla pigmenttiväreillä.
–...
Auli Sormunen saapui Horisonttiin elokuuksi
Taiteilija, taide- ja toimintaterapeutti Auli Sormunen kertoo avanneensa sielunsa näytille uudessa näyttelyssään Seisahda hetkeksi , jonka avajaisia vietettiin tiistaina Galleria Horisontissa.
Kahdentoista teoksen näyttelyssä esillä...
Horisontin kesä alkaa Itärannan Kesänäyttelyllä
Galleria-taidelainaamo Horisontin kesä alkaa nimensä mukaisesti Kesänäyttelyllä. Alkuvuoden tapaan Horisontissa on kesäkuukausien ajan eri näyttelyitä esillä, joilla on oma teemansa.
– Heinäkuun näyttelyssä kuukauden taiteilijana...
Kevät ja toivo valaisevat Horisontin toukokuun
Galleria-taidelainaamo Horisontin toukokuu on kevään tapaan valoisa ja toiveikas. Teemoja yhdistää keltainen väri, josta juontuu myös näyttelyn nimi "Keltainen-valo".
– Keltainen väri juuri nyt antaa...
Valoilmiöitä huhtikuun ajan Horisontissa
Galleria-taidelainaamo Horisontin huhtikuu sisältää etenevän kevään tapaan valoilmiöitä. Kyösti Hallikaisen näyttely, Valoa ja varjoa, kuvaa Hallikaisen kiinnostusta tarkkailla valon ilmenemistä, niin rakennetussa ympäristössä kuin...
Lähes sata teosta koristaa Horisontin seiniä
Galleria-Taidelainaamo Horisontin uusi vuosi alkaa monipuolisella näyttelyllä. Helmikuun ajan Horisontin seiniä koristaa Sata teosta -näyttely. Nimi on varsin osuva, sillä teoksia on näytillä lähes...
Horisontissa on esillä maailman uhkakuvia
Galleria-taidelainaamo Horisontissa avautuu torstaina Juhani Vuorisalmen näyttely, joka käsittelee nykymaailman tilannetta ja eritoten ongelmia.
Näyttelyn nimi on Umbra, joka Vuorisalmen mukaan viittaa avaruuteen, josta meidänkin...
Abstraktia taidetta Runonkulmassa
Runonkulman Gallerian seinät täyttyivät abstraktista taiteesta. Mervi Levanen ripusti seinille yhteensä 22 työtä viideltä haun kautta valitulta taiteilijalta.
– Ohjeena oli, että 3–5 työtä. Osa lähetti...
Ihan rauhassa tutustuttava näyttely
"Ihan Rauhassa" on paitsi Galleria-Taidelainaamo Horisontin uuden taidenäyttelyn nimi, myös asenne, jolla näyttelyyn voisi Valto Vaalikiven mukaan suhtautua. Näyttelyssä olisi Vaalikiven mielestä suotavaa perehtyä...
Hiljaisuudesta löytää voimavaroja omaan elämään
Ensi viikon keskiviikkona järjestetään taidegalleria Horisontin tiloissa hiljaisuuden retriitti. Tapahtumaan ovat tervetulleita osallistumaan kaikki jotka ovat kiinnostuneita löytämään hiljaisuuden ja voimaa sisältä käsin. Retriitin...
Galleria Horisontissa tulkitaan muutosta taiteen keinoin
Galleria Horisontti ottaa varaslähdön ensi vuoden näyttelyteemaansa ja tuo jo nyt esille taidetta, jotka kulkevat Muutos – muu tosi -teeman alla. Näyttely on esillä...