tiistai 7. 2. 2023

Tagi: Ylioppilaat

Valmistuvat juhlivat ansaitusti

Saana Viinikkala Kolmen vuoden opinnot ovat nyt maalissa. Kokiksi valmistuva Julia Nikusaari ja levyseppähitsaajaksi kaksoistutkinnolla valmistuva Sami Aaltonen saavat nyt juhlia ansaitusti. – Haikeaa, kun toisen asteen opinnot jäävät taakse,...

Jussi Nevavuori kirjoitti kuusi laudaturia

Kun ylioppilaskirjoitusten tulokset saapuivat perjantaina lukioihin, koki Uudenkaupungin lukion abiturientti Jussi Nevavuori melkoisen yllätyksen. Kaikki kuusi ainetta oli hyväksytty arvosanalla laudatur. – Saksan arvosana oli todellinen...

Kevään 2018 uudet ylioppilaat

Uudenkaupungin lukion uudet ylioppilaat: Yhteensä 44 uutta ylioppilasta. Yksi uusi ylioppilas ei halua nimeään julkaistavan. Ahonen Erika, Aula Minna, Blomqvist Janina, Flankkila Wilma, Hatakka Joonatan, Helin...

Ylioppilaskirjoitukset alkoivat kuunteluilla

Tulevien ylioppilaiden jännät vaiheet alkoivat maanantaina pitkien kielten kuunteluilla. Tiistaina olivat vuorossa lyhyet kielet. Uudenkaupungin lukiossa lähes kaikki hajauttavat ylioppilaskokeita vähintään kahteen osaan. Esimerkiksi matematiikka...

Kaksoistutkinnosta potkua jatko-opintoihin

Lietolainen 20-vuotias Eveliina Stigel on tämän kevään ylioppilas. Hän valmistuu kaksoistutkinnolla ammattiopisto Liviasta eläintenhoitajaksi ja ylioppilaaksi Paimion lukiosta. Ammattikoulusta valmistuminen tapahtui jo virallisesti vuoden...

Uudet ylioppilaat Uudenkaupungin lukiosta ja muualta Lounais-Suomesta

Uudenkaupungin Sanomat kerää lounaissuomalaisista lukioista ylioppilaaksi valmistuneiden nimet. Täydennämme nimilistoja sitä mukaa kun ne valmistuvat. Uudenkaupungin lukio Valmistuneet: Aaltonen Erkka , Aaltonen Nikolai, Aarnio Lauri-Juhani, Ali-Laurila...

Kevään ylioppilas: ”Olen saanut pikkulukiosta kaiken, mitä olen tarvinnut”

19-vuotias Teea Rantanen istahtaa Laitilan lukion penkille. Hän on juuri saanut tietää kevään kirjoitusten tulokset. – Olen iloinen, kun kemiasta ja ruotsista tuli laudaturit ja lyhyt...

Ylioppilas Ilmari Nera ohjasi kaksi kokopitkää elokuvaa lukio-opintojen lomassa

Alakouluikäisenä ensimmäinen videokamera. Yläkoulussa mukaan Turun Nuoreen Teatteriin. Tuore ylioppilas Ilmari Nera jatkaa lapsena valitsemallaan tiellä. Turun Klassillisen lukion ilmaisutaitolinjan kasvatti on ehtinyt tähän mennessä...

Miksi valita, jos voi ottaa sekä kypärän että valkolakin?

Marttilalaisen Simo Laaksosen lukioaika on ollut kirjaimellisesti vauhdikasta: nuori mies on noussut Ranskan Formula Renault ja Saksan Formula 4 -sarjoista (2014–2016) ylemmäs F3-sarjaan, jota ajaa espanjalaisessa...

Ylioppilas Noora Lindberg viettää kesän Muumimaailmassa

Somerolla yksi kevään valkolakin saavista on Noora Lindberg. – Kirjoitukset vastasivat aika hyvin odotuksiani, ruotsin kuuntelu ehkä yllätti vaikeudellaan. En enää oikein muista yksityiskohtia, olen...

Pitkällä matikalla kohti kauppakorkeaa

Ylioppilaskirjoitusten tulosten julkistus toi auralaiselle Jaakko Myllymäelle iloisen yllätyksen. Äidinkieli nousi magnaan ja syytä tyytyväisyyteen on myös muiden aineiden kohdalla. Myllymäki kirjoitti kuusi ainetta, yhden...

Ylioppilaskokeiden tulokset julki torstaina – verkossa kooste alueen ylioppilaista

Kevään ylioppilaskokeiden tulokset julkaistaan torstaina. Ylioppilaslautakunta luovuttaa tulokset lukioille aamukahdeksalta. Oppilaat saavat tietää omat koetuloksensa omasta lukiostaan. Lukiot ilmoittavat erikseen ajan, jolloin tuloksia on...

“Hyvä ja helpottunut olo”

Teksti ja kuva: Päivi Sappinen Pakkahuoneen rannassa seisoo maanantaina aamupäivällä kaksi säteilevää nuorta. Juulia Rannus ja Iiro Kivistö ovat juuri saaneet kevään ylioppilaskirjoitusten lopulliset, ylioppilastutkintolautakunnan...

Uudet ylioppilaat lähialueen lukioista

Katso lukiokohtaiset nimilistat tämän kevään ylioppilaista. Maakunnan lukiot ovat listalla aakkosjärjestyksessä.   Euran lukio Alhonen Matias, Eko Matias, Eränummi Aapo, Eränummi Erik, Forsström Jonne, Halomo Henrik, Heino...

Haaveena au pair -vuosi Australiassa

Laitilalaisen Ilona Penttisen kirjoitukset menivät odotusten mukaisesti. - Kultaista keskitietä mentiin, hän kertoo. Penttisen kevät on sujunut kirjoitusten jälkeen lomaillen, sillä hän ei aio osallistua tänä kesänä pääsykokeisiin. Sen...

Uudenkaupungin lukion uudet ylioppilaat

Uudenkaupungin lukiosta kirjoittivat tänä keväänä ylioppilaiksi seuraavat: Aarnio Laura-Tuulia, Elo Fanni, Haapasaari Lauri, Hurnanen Joona, Juntunen Kasperi, Juselius Josefiina, Järvinen Sakari, Karjalainen Valtteri, Karppi Ville,...

Digilehti