tiistai 3. 10. 2023

Tagi: Yrittäjyys

Yrittäjän arkea: Jussi Nurmi löysi rauhan, kun ymmärsi, ettei työnteko ole kilpailua

17 vuotta sitten perustettu Nurkora tulee sanoista Nurmen Kone ja Rakennus. Pelkkä rakennusalan yritys Nurkora ei ole missään vaiheessa ollutkaan, sillä Uudenkaupungin kokoisella alueella...

”Kaikki on mennyt paremmin kuin ajateltiin” – Bistro Bayn yrittäjäpariskunta nauttii siitä, että saavat...

– Tämä on meidän ala. Me halusimme, että on yhdessä oma ravintola, Niko Kluuskeri sanoo ja Laura Yläkorpi nyökyttelee vieressä. – Minulla on aina ollut yrittäjäluonnetta enemmän,...

Yrittäjän arkea: Tanja Runola jatkaa sukunsa perinteitä

Kun John Siivonen perusti hautaustoimiston nykyisen päiväkoti Tilkkutäkin paikalle vuonna 1906, oli hautauspalvelu hieman toisenlaista kuin nykyään. – Hän oli Seikovin koulun veistonopettaja ja siinä sivussa...

Yrittäjän arkea: Kauppiaan pitää pysyä ajan hermoilla

– Työtä se on, sanoo Marko Oksanen , kun häneltä kysyy minkälaista on yrittäjän arki. Melko tarkalleen viisi vuotta sitten Uudenkaupungin K-Raudan kauppiaaksi ryhtyneellä Oksasella...

Lukiodiilissä pääsee testaamaan yrittäjyyden alkeita – Kaveriporukka ideoi viimeiseen tehtävään Uusikaupunki-palapelin

Uudenkaupungin lukiossa on jo vuosia järjestetty valinnainen yrittäjyyskurssi, josta käytetään tuttavallisemmin nimeä ”lukiodiili”. Lukion toisena opiskeluvuotena suoritettavassa kurssissa opiskelijat saavat yrityksiltä liiketoimintaosaamiseen liittyviä tehtäviä,...

”Täytyy olla jokin tavoite” – Kalle Laihonen toivoisi jokaisen löytävän oman...

Valmentajan ammattitutkintoon valmistuttuaan Kalle Laihonen ajatteli, että opinnot ovat tällä erää tässä, mutta noin puoli vuotta myöhemmin ajatus on kuitenkin kääntynyt siihen suuntaan, josko...

Luovuus motivoi – Lähipiiri kannusti Tea Laurellia ryhtymään yrittäjäksi

Tea Laurellin pieni kotityöhuone on täynnä erilaisia koneita. – Aluksi oli vain ompelukone. Sen jälkeen sain tädiltäni saumurin, jonka olen jo päivittänyt uudempaan. Pikku...

Yrittäjän arkea: Joogasta löytyi rauha ja toinen ammatti

Satu Ajangolla matka yrityksestä toiseen kulkee nykyisin vain pari ovea avaamalla. Ihan yhtä helppoa ei yrittäminen ole aina ollut, mutta tällä hetkellä parturi-kampaamo...

Yrittäjän arkea: Hyvästä reseptistä on pidetty kiinni

Kun mietitään uusikaupunkilaisia tuotteita, tulee monelle mieleen ensimmäisenä marenki. Viimeiset reilut 15 vuotta U:gin marengin valmistuksesta on vastannut Minna Mattila . Hän ehti luoda työuran...

Yrittäjän arkea: Mielen ja kehon hallintaa

Hieroja Sirpa Lehtiranta on aina tykännyt työstään. Vaikka hän on työskennellyt melkein koko työuransa hierojana, ei se kuitenkaan ollut ensimmäinen vaihtoehto. – Haaveena oli terveydenhoitajan työ,...

Halloween-pirskeitä ja pehmeitä arvoja – Monipuolinen yrittäjyys auttaa unelmien toteuttamisessa

Vuonna 1939 rakennettu Vehmaan työväentalo seisoo osittain puiden takana piilossa korkealla kallion päällä. Rakennus aiheuttaa hieman kylmiä väreitä, vaikka olisi kirkas aurinkoinen päivä. Lokakuun...

Ugin vuoden yritys on Rakennus Lehtonen Oy – Yksityisestä toiminimiyrittäjästä on...

Uusikaupunkilainen rakennusalan yritys Rakennus Lehtonen Oy palkittiin lauantaina Logomossa järjestetyssä Varsinais-Suomen Yrittäjägaalassa Uudenkaupungin vuoden yrityksenä. Yrityksen toimitusjohtaja Ari Lehtonen kertoo ensireaktionsa olleen yllättynyt, kun...

Askondin uudet yrittäjät suunnittelevat vauhdilla tulevaa

Vehmaalainen leipomo-konditoria Askondi sai viime vuoden marraskuussa uudet omistajat. Mia ja Timo Lindfors ottivat Vehmaalla ja Uudessakaupungissa sijaitsevien kahviloiden vetovastuun Heli ja Tapio Kirjoselta,...

”Ihan kaikesta en suostu tatuointeja tekemään”

Uudenkaupungin Alisellakadulla sijaitsevassa MK-art & tattoo studiolla asiakkaita käy tasaisesti ja töitä riittää viikon jokaiselle päivälle. Liikkeen perustaja Markus Kotiranta on pyörittänyt omaa liikettään...

”Helpommin ja nopeammin”

Martti Luotosen yrityksen nimi on Simplef Oy. Nimi muodostuu sanoista simple ja efficient eli yksinkertainen ja tehokas. Näihin sanoihin tiivistyy myös Luotosen yrityksen...

Digilehti